ETUSIVULLE!

The Great Dictator - Diktaattori
(Charlie Chaplin 1937-1940).esitettiin TV1:ssä sunnuntaina 29.07.01.

The Great Dictator - Diktaattori
(Charlie Chaplin 1937-1940).

"Jos olisin tiennyt saksalaisten keskitysleirien kauhuista, en olisi voinut tehdä Diktaattoria: en olisi voinut laskea leikkiä natsien mielettömästä murhanhimosta." (Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985).

"Had I known of the actual horrors of The Nazi concentration camps, I could not have made The Great Dictator. I wanted to ridicule their mystic bilge about a pure-blooded race. The English office at United Artists were against my making an anti-Hitler film - until the war had started. (My Life in Pictures by Charles Chaplin, 1974).

Katkelmia kirjasta: Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985. Suomentanut Reijo Lehtonen. Gummerus 1988.

15 Diktaattori

"Kaikkien erityisten ansioittensa ohella Diktaattori on vertaansa vailla oleva ilmiö, suurenmoinen tapaus ihmiskunnan historiassa. Aikakautensa suurin klovni ja rakastetuin henkilö uhmasi peittelemättä miestä, joka oli kiihotuksellaan saanut aikaan enemmän pahaa ja inhimillistä kärsimystä kuin kukaan uuden ajan historiassa.

Totta kyllä Hitler ei osoittautunut leikin asiaksi, mutta kun Chaplin teki elokuvaansa, hänen tarkoitusperissään ei ollut kevytmielisyyden häivääkään. Hän tunsi perin aitoa ja pistävää tuskaa ja inhoa 1930-luvun maailmanpolitiikan kaameuksien ja enteiden vuoksi.

Olemme nähneet, että hyökätessään vuonna 1931 patriotismin myyttiä vastaan hän jo kauhukseen aavisteli uutta sotaa. Vastikään tekemänsä Kaukoidän matkan ansiosta hän suhtautui vakavimmin kuin useimmat muut niihin vaaroihin, joita heinäkuussa 1937 sattuneet Kiinan tapahtumat ja kiinalais-japanilaisen selkkauksen laajentuminen aiheuttivat. Hän oli yhtä levoton Espanjan tapahtumien vuoksi.

Hän sanoi eufemistisesti, että "maailmassa on koko lailla huonoa käytöstä". Koska hänen tunteensa oli niin syvä, hänen oli pakko tehdä kaikkensa korjatakseen asiaintilan, tai ainakin kiinnittääkseen siihen huomiota. Hän tiesi, että hänen ainoa aseensa oli komedia.

Diktaattori merkitsi väistämätöntä vallankumousta Chaplinin työmenetelmissä. Tämä oli hänen ensimmäinen dialogielokuvansa, ja ensimmäisen kerran hän alkoi tehdä elokuvaa kokonaan valmiin käsikirjoituksen pohjalta.

Vanhan metodin mukaan kukin jakso oli tehty vuorollaan ja tarinan valmistusvaiheet olivat vuorotelleet kuvausten kanssa - hän oli muunnellut, valikoinut ja hylännyt ideoita sitä mukaa kun työ edistyi. Tarina kehittyi valmistusvaiheessa, muodonmuutosten kautta.

Vuoden 1938 joulukuun 13. päivään mennessä Chaplin oli saanut ratkaistuksi suuren osan tarinan kulkua, muun muassa elokuvan lopun idean.

Tammikuun puolivälissä 1939 Chaplin selvästikin oli tyytyväinen tarinaansa, vaikka sitä myöhemmin korjailtiinkin paljon.

Vuoden 1939 loppukesällä, kun käsikirjoitus oli tehty ja Chaplin oli valmis aloittamaan kuvaukset, hän saattoi vakuuttaa Sydneylle:" Tällä kertaa, Syd, minä näen koko käsikirjoituksen kuvina. Minä tiedän jokikisen lähikuvan paikan." Dan James sanoi: "Eihän se tietenkään sujunut ihan sillä lailla."

Viikkokausia kestäneen valmisteluvaiheen aikana Chaplin esitti henkilökunnalle elokuvia studion esityshuoneessa, muiden muassa Kivääri olalle vie- elokuvan ja salaperäisen The Professor-filmin.

Niinikään hän esitti kaikki Hitleriä käsittelevät uutiskatsaukset, jotka hän sai hankituksi. Hän palasi usein sen nimenomaisen jakson pariin, jossa ranskalaiset allekirjoittavat antautumissopimuksen Hitlerin läsnäollessa. Kun Hitler lähti rautatievaunusta. hän näytti tanssahtelevan. Chaplin katseli kohtausta lumoutuneena ja huudahteli:"Haa, senkin paskiainen, senkin roisto, senkin sika. Minä kyllä tiedän, mitä sinulla on mielessä." Tim Durantin mukaan hän sanoi: "Tämä kaveri on suurimpia näyttelijöitä, mitä minä olen koskaan nähnyt".

Vuoden 1939 kevään ja alkukesän aikana Chaplin keräili joukkuettaan.

Hannahin rooli oli tarkoitettu Paulettelle, joka ilmoittautui töihin studiolle heinäkuun 29. päivänä. Suuren osan edellisvuodesta hän ja Chaplin olivat viettäneet erossa.

Paulette ja Chaplin asuivat yhdessä Summit Driven talossa elokuvan tuotannon ajan, kuten Chaplin ilmaisi kauniisti: "Vaikka me olemmekin jonkin verran vieraantuneita toisistamme, me olemme ystäviä ja edelleenkin naimisissa." Chaplinin pojista, jotka olivat nyt pahankuorisia varhaisnuoria, ja satunnaisista tuttavista heidän suhteensa näytti paljolti samanlaiselta kuin aikaisemmin.

Käsikirjoituksen lopulliset vahakopiot valmistuivat sunnuntaina 3. syyskuuta 1939 - samana päivänä Britannia julisti sodan Saksalle. Kolme päivää myöhemmin Chaplin aloitti harjoitukset, ja syyskuun 9. päivänä alkoivat ensimmäisen ghettojakson kuvaukset. Kuvaukset jatkuivat lähes keskeytyksettä - paitsi sunnuntaisin - aina maaliskuun loppuun 1940.

On kiinnostavaa, joskaan ei ehkä kovin yllättävää havaita, että Chaplin kuvasi kummatkin roolinsa kokonaan erikseen.

Marraskuun 15. päivänä 1939 Douglas Fairbanks ja hänen uusin vaimonsa, entinen lady Ashley, kävivät Laurelin kanjonissa, jossa Chaplin filmasi ulkokohtauksia. Se oli viimeinen kerta, kun Chaplin tapasi Fairbanksin, jota hän myöhemmin luonnehti ainoaksi läheiseksi ystäväkseen.

Hautajaispäivänä 15. joulukuuta Chaplinin studiolla ei kuvattu. "Se oli hirveä järkytys", kirjoitti Chaplin, "sillä hän oli niin kiinni elämässä... Olen kaivannut hänen ilahduttavaa ystävyyttään."

Joulukuussa Chaplin aloitti Hynkelin kohtaukset. Suurena näyttelijänä Chaplin uppoutui täydellisesti kulloinkin esittämäänsä rooliin, kuten työtoverit kautta hänen uransa ovat todistaneet. Kun hän ensi kerran asettui tähän itsevaltiaan ja roistomaisen henkilön univormuun, vaikutus sai hänet itsekin hämmentymään hetkeksi. Reginald Gardiner muisteli, että kun Chaplin ensi kerran ilmestyi paikalle Hynkelin univormussa ja valmiina kuvauksiin, hän oli huomattavasti kylmäkiskoisempi ja töykeämpi kuin juutalaista parturia esittäessään.

Juuri ennen joulua Chaplin kuvasi elokuvan innoittuneimman ja mieliinpainuvimman kohtauksen: Hynkelin maapallobaletin.

Chaplin kiinnitti siinä määrin huomiota pallotanssiin. että nähtävästi hän tiesi varsin hyvin. että se kuuluisi hänen suuriin virtuoosikohtauksiinsa.

Helmikuun puoliväliin mennessä käytännöllisesti katsoen kaikki studiossa kuvattavat kohtaukset oli filmattu, ja Chaplin lähti Malibu Laken tienoille kuvaamaan elokuvan alkuun tarvittavia kohtauksia, joitakin ensimmäisestä maailmansodasta ja yhden, jossa sorsajahdissa oleva Hynkel pidätetään.

Vuoden 1940 maaliskuun loppuun mennessä varsinaiset kuvaukset oli tehty, työmiehet alkoivat jo siivota studiota, ja Chaplin oli alustavasti leikannut elokuvansa esitettäväksi huhtikuun alussa muutamille ystäville, kuten Constance Collierille. Huippukohta, suureksi diktaattoriksi luullun pienen parturin päätöspuhe oli vielä kuvaamatta. Lisäksi Chaplin hioi ja korjaili elokuvaa enemmän kuin ainuttakaan toista filmiään.

Huhtikuusta kesäkuuhun Chaplin uurasti leikkaustyön lomassa suuren puheensa kimpussa.

Chaplinin näkemystä ei horjutettu. Kesäkuun 24. päivänä hän nauhoitti puheen, joka lopullisessa elokuvamuodossaan kestää kuusi minuuttia. Se on ollut hänen kaikkien teostensa kiistanalaisimpia jaksoja, mutta tätä nykyä Chaplinin päätös tuntuu meistä oikealta. Yksinkertaisesti ja suppeasti hän tekee puheessa yhteenvedon peloistaan ja toiveistaan, joita hänellä on tarjota mitä hirveimmän sodan kurimuksessa olevalle maailmalle:

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä. Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen.

Me olemme kehittäneet vauhdin, mutta sulkeneet itsemme eristykseen. Koneet, jotka suovat yltäkylläisyyttä, ovat jättäneet meidät puutteeseen.

Tietämyksemme on tehnyt meidät kyynisiksi, koviksi ja tylyiksi. Me ajattelemme liian paljon ja tunnemme liian vähän. Enemmän kuin koneita me tarvitsemme ihmisyyttä. Enemmän kuin älykkyyttä me tarvitsemme ystävällisyyttä ja hellyyttä. Ilman näitä ominaisuuksia elämä on väkivaltaista ja kaikki ovat kadotettuja."

Musiikilla oli vähäisempi rooli Diktaattorissa kuin Chaplinin aiemmissa äänielokuvissa: partituuri valmistui kolmessa viikossa.Tällä kertaa Chaplinin musiikillisena työtoverina oli Meredith Willson.

Chaplin hyräili sävelmän tai soitti sen pianolla, ja muusikot kirjoittivat sen muistiin ja soittivat sitten hänen kuultavakseen. Saattoi vaatia useitakin yrityksiä, ennen kuin sävelmä tyydytti häntä täysin.

Seurasi viikkokausia kestänyt uusien ottojen, leikkauksen ja uudelleenleikkauksen, äänityksen ja uudelleenäänityksen, ennalta dubbauksen, dubbauksen ja uudelleendubbauksen vaihe, kunnes viimein syyskuun 1. päivänä elokuvan täydellinen kopio oli valmis.

Tuon sunnuntai-iltapäivän ensimmäisen yleisön muodostivat Paulette, herra ja rouva King Vidor, herra ja rouva Lewis Milestone, kolme apulaisohjaajaa, James ja Meltzer ja Wheeler Dryden, ynnä Steve Pallos, joka oli kutsuttu edustamaan Alexander Kordaa. Kolmen päivän kuluttua ja muutaman muutoksen jälkeen elokuva esitettiin United Artistin väelle.

Chaplin oli edelleenkin huolissaan ja päätti järjestää sarjan vaivihkaisia ennakkoesityksiä. Ensimmäinen esitys oli syyskuun 5. päivänä Riverside teatterissa, ja suurin osa henkilökuntaa oli läsnä. Chaplin pani merkille yleisön reaktiot, ryhtyi vauhdittaman elokuvaa uusin leikkauksin ja määräsi ghettokadun lavastukset pystytettäväksi uudelleen muutamia uusintaottoja varten.

Vasta syyskuun lopussa Chaplin oli kyllin tyytyväinen määrätäkseen elokuvan lopullisen jälkiäänityksen suoritettavaksi. Lokakuun 3. päivän iltana hän kutsui valikoidun vierasjoukon katsomaan valmista työtä.

Tämän esityksen ja yksitoista päivää myöhemmin Los Angelesin Carthay-Circle teatterissa ja New Yorkin Astor-teatterissa pidettyjen lehdistönäytösten välillä Chaplin teki vielä muutoksia ääneen.

Ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun elokuvaa alettiin tehdä, Chaplin salli itseensä rentoutua.

Chaplin odotti ymmärrettävän hermostuneesti Diktaattorin vastaanottoa. Muu Hollywood oli tahdikkaasti pidättäytynyt tekemästä avoimesti kansallissosialismin vastaisia elokuvia. Gallupkysely, joka tehtiin sodan puhjettua Euroopassa, osoitti, että 96 prosenttia vastusti Amerikan osallistumista sotaan. Lamakauden jälkeen oli eristäytymispolitiikkaa alettu kannattaa kiivaasti. Lisäksi Chaplinin saamien uhkauskirjeiden määrä todisti fasismille myönteisen mielialan voimasta Yhdysvalloissa.

Chaplin arvioi, että todennäköisesti lehdistö suhtautuisi elokuvaan myötämielisemmin New Yorkissa kuin länsirannikolla. Sen vuoksi hän päätti järjestää maailmanensi-illan New Yorkiin lokakuun 15. päiväksi ja lehdistönäytökset lokakuun 14. päiväksi sekä New Yorkiin että Los Angelesiin.

Amerikkalaiset kriitikot olivat enimmäkseen varauksellisia. He ihailivat yleisesti yrityksen rohkeutta ja komiikan tasaista loistokkuutta, joskin Paul Goodman lievensi aidon innostunutta arviotaan sivuhuomautuksilla. Useimmilla kuitenkin oli vaivautunut tunne siitä, että asiat olivat menneet liian pitkälle, jotta Hitleristä voitaisiin tehdä pelkkä pelle ja hänen SA-miehistään Keystone Kops.

Toinen erityisen tarkkanäköinen arvostelija oli Rudolf Arnheim, joka kirjoitti vastikään Hitlerin Saksasta lähteneen pakolaisen tietämyksellä:

"Ainoana taiteilijana Charles Chaplinilla on hallussaan tappavan naurun salainen ase . Tämä nauru ei ole pinnallista pilkantekoa, jolla itsetyytyväisesti vähätellään vihollista ja vähät välitetään vaarasta, vaan pikemminkin sellaisen viisaan syvällistä naurua, joka halveksii fyysistä väkivaltaa, jopa kuoleman uhkaakin, koska hän on sen takaa nähnyt vihamiehensä henkisen heikkouden, typeryyden ja valheellisuuden."

"Chaplin olisi voinut avata voiman ja materiaalisen menestyksen lumoihin kahliutuneen maailman silmät. Mutta sen sijaan, että olisi riisunut paljaaksi yleisen vigollisen, fasismin, Chaplin riisui paljaaksi yksilön, "suuren diktaattorin". Ja sen vuoksi olen sitä mieltä, että tämän hyvän elokuvan olisi pitänyt olla parempi."

Lontoossa Diktaattorin ensi-ilta oli joulukuun 16. päivänä 1940, jolloin pommitukset olivat pahimmillaan ja Hitler erittäin todellinen ja ajankohtainen vihollinen.

Britit tuntuivat nauttineen Chaplinin pilkasta täysin ilman niitä varauksia, joita amerikkalaisilla oli. Ennen kaikkea brittejä riemastutti elokuvan perusvitsi, vanhan Adolfin ja maailman hauskimman miehen fyysinen yhdennäköisyys.

New Statesman and Nation- lehden kriitikko luonnehti elokuvaa "parhaaksi rohkaisuksi, jonka voimme saada, kun sota on juuttunut paikoilleen tai sujuu meidän hyväksemme tai kulkee meitä vastaan".

Spectator-lehden Basil Wright löysi siitä "kiistämätöntä suuruutta sekä komiikassa että rohkeassa vastakohta-asetelmassa, jossa gheton ja slummien pieniä ihmisiä ja fasistien kanslioiden mahtavia käsitellään tasavertaisesti mielikuvituksen ehdoilla ja palvotun Chaplinin omilla ehdoilla".

Päätöspuhe, joka poliittisen oikeiston mielestä vivahti kommunismille ja jota vasemmisto piti sentimentaalisena, ei tuntunut häkellyttävän suurta yleisöä. Sitä lainailtiin laajasti ja se julkaistiin monissa sanomalehdissä. Englannissa kommunistinen puolue julkaisi puheen erityisenä pamflettina.

Katkelmia kirjasta: Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985. Suomentanut Reijo Lehtonen. Gummerus 1988.

Kuvat valinnut ja sijoittanut Pertti Manninen.

http://www.mistral.co.uk/hammerwood/chaplin.htm

http://www.libertes.org/chaplin/dictator.php

http://wso.williams.edu/~dgerstei/chaplin/nazi.html

http://members.aol.com/FenixFlyte/chaplin.html

http://www.interlog.com/~fatjack/chaplin1.html

http://www.teachwithmovies.org/guides/great-dictator.html

http://www.csse.monash.edu.au/~pringle/silent/chaplin/aaronhale.html

Google-haun alkua 10.09.01.

sähköposti tulee tällaisellakin osoitteella: mr@sanomanetti.fi