SANOMANETTI - N.o 3008 - Maanantai 03.02.2025 - Kuvat. (Ääntä ei kuulu.) yle Novosti 16:52. yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. Uusi Eden-musikaali kertooo ydisodan jälkeisestä maailmasta. yle Novosti Jevgeni Bogdanov journalist Yle. Viittomakieliset uutiset 16:59. yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. Yhteisvastuukeräys. Keräys alkoi, apua nuorille Suomessa ja maailmalla Yle.fi Trumpin tullit osuvat omiin kuluttajiin. yle uutiset. Yle Uutiset 17:00. yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. yle uutiset. (Ääntä ei kuulu.) "(Ääntä ei kuulu.)" Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 2.2.2025 16:52- 17:00. Kuvat Pertti Manninen. - Alexander Stubb. - Arkisto. 20 vuotta sitten 3.2.2005. - Outo ovela optio - SanomaWSOY - kansallismaiseman tuho - Helsinki - Töölönlahti - kaava - Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005, pääuutinen: Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta. "Aikaisemmin on uskottu, että kaupungin kiintiöstä luovutettavan SanomaWSOY:n optiotontin jälkeen kaupungille ei jää Töölönlahdella rakennusalaa. Tähän perustuen keskustakirjastolle ei ole ollut Töölönlahdella tilaa." Hokkus pokkus! Selostus raadollisesta saalistamisesta. Kun kaupungilla meni huonosti, niin rikas mies - Aatos Erkko - iski itsensä historialliseksi kaupunkikuvan turmelijaksi. Tässä selostus! Kaikki arkistot eivät ole kiinni. - Pertti Manninen - Arkisto. 20 vuotta sitten 3.2.2005. - Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo. "Kuten aina, tässäkin tarinassa löysät ja lipevät puheet inhottavat enemmän kuin tosiasiat. Palataan maan pinnalle. Todetaan, ettei suomalaisellakaan kapitalistilla ole isänmaata. On vain krokotiilien suo." ----- SANOMANETTI - N.o 3007 - Lauantai 01.02.2025 - Linkit koottuna viiiteen viimeiseen. ----- SANOMANETTI - N.o 3006 - Maanantai 27.01.2025. - Tänään on kulunut päivälleen tasan 80 vuotta, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti ja avasi Auschwitzin keskitysleirin. - Arkisto, Nettisanomat 20 vuotta sitten 27.1.2005. - 27.01-päivälle on annettu nimeksi vainottujen päivä, kaikkien vainottujen ja tapettujen muistolle. Emme saa unohtaa yhtäkään, emme saa hyväksyä tappamista. - Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01. - chaplinpuhediktaattori.htm - Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta. .----- SANOMANETTI - N.o 3005 - Lauantai 25.01.2025. - Kuva - Pikaluistelukisat. Lukijan kuva. Keski-Suomi. Jyväskylä. Viitaniemi. Lauantai 25.1.2025 14:02. Henri N. - Onko yleisöä, muita kuin kuvaaja? - Vieressä oli toinen kuvaaja. Katsomossa oli vähän katsojia. - Oliko kansalliset? - Ulkomaalaisia oli kisaamassa! (15:33- 16:13). - 3005. numero! Joka sadas kuvalinkki ja sisällysluettelo 1999- 2025. - .Ex-presidentti ärsyyntyi - Ex-pääministeri hempeili ja nykyinen USA:n presidentti havittelee, kenties. Iltalehti 25.1.2025.. - Sauli Niinistö ärsyyntyi ... kertoi olevansa ärsyyntynyt siihen, että Euroopan johtajat kieltäytyvät puhumasta rauhasta Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, mutta samalla odottavat tuloksia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Putinin keskustelusta. - Iltalehti 25.1.2025. Sanna Marin hempeilee Zelenskyille ja kuittailee Putinille somessa ... lähetti Instagram-tarinassaan piikin Vladimir Putinille. - Iltalehti 25.1.2025. . Trump saattaa havitella myös Suomen rikkauksia. Yhdysvaltain presidentin himoitsemia harvinaisia maametalleja sijaitsee myös Suomessa.... Geologian tutkimuskeskuksen mineraalitalouden ratkaisujen erikoisasiantuntija Bo Långbacka kertoo. - Arkisto. 2013. "Julkinen halu". Kuva - 2013. Presidentin kirje. Kuka oli vuotaja? Niinistö itse? Pääministeri Jyrki Katainen? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen? ----- SANOMANETTI - N.o 3004 - Perjantai 24.01.2025. - Kuva - Vaaran paikka. Pysäkiltä lähtiessä joutuu kulkemaan 50 metriä jäistä tienteunaa, jossa ei ole senttiäkään piennarta tällä ruuhka-aikaan vilkkaalla tiellä Kirkkonummen Lapinkylästä Veikkolaan. Paikan vaarallisuudesta kertoo paikalleen jätetty katkennut valopylväs, jonka jo vuosia sitten henkilöauto katkaisi. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Rajontien pysäkiltä. Perjantaina 24.1.2024 15:38. Kuvat Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 3003 - Tiistai 21.01.2025. - Kuvat - Tervetuloa Trumpin aika alkoi Ilta-Sanomat tiistaina 21.1.2025. ...loa uudelleen Kipu kyljessä voi olla vakava sairaus Välkommen åter Trumpin aika alkoi Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale. Tiistai 21.1.2025 12:45 ja 12:58. Pertti Manninen. TV Rankkaa palautetta katsojilta 7 toipuu kohisten hymy "Ilman Mattia en olisi jaksanut" Tosi elämää Toivoin väkivaltaisen mieheni kuolemaa HBL Pohjoisen polut Hyvä olo Hyvä mieli & terve keho Ilta-Sanomat Trumpin kovat lupaukset Iltalehti Näin Suomi varautuu pahimpaan Huutokauppakeikari Ilta-Sanomat Trumpin kovat lupaukset Lue arviot Muskin riemu Suudelma herätti huomiota Eläkeuudistuksesta syntyi sopu - tätä se tarkoittaa. Iltalehti Trumpin valtakausi käynnistyi Nämä asiat muuttuvat Trump julistaa heti hätätilan Kaiken tämän Trump lupasi puheessaan Puolustusvoimain komentaja: Näin Suomi varautuu pahimpaan ... Näin eläkejärjestelmä aiotaan uudistaa. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale. Tiistai 21.1.2025 12:55. Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 3002 - Maanantai 20.01.2025 - Kuvat - Kukkulan kuningas Lukijan kuva. Akseli lähetti kuvan veljestään Fransista, joka on kivunnut aikamoiselle kivelle. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 18.1.2025 13:14. Kuva Akseli M. - Käänny kameraan! Käänny kameraan! Sinä vaaleahiuksinen käänny kameraan. Lord of the World? Merten valtias! Donald Trump jossakin puhetilaisuudessaan Ylen Teema Fem-kanavalla valokuvan voimaa kertovassa ohjelmassa sunnuntaina 12.1.2025 21:47:40- 43- 43- 47 ja valas loiskuttaa mahtavan aallon kuvaajien iloksi tai kauhuksi sekunteja myöhemmin 21:47:47- 50. Kuvat ja kuvien nimet: Pertti Manninen. - Nettisanomat 25 vuotta sitten 20.1.2000. Ensimmäinen kierros 16.1.2000. - Kuvalinkit- - --- SANOMANETTI - N.o 3001 - Perjantai 17.01.2025. - Kuva - Sopua. Orava ja kottarainen sekä pienemmät linnut pärjäävät aika hyvin keskenään siemeniä syödessään. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. - Presidentti touhuaa ilman eduskunnan ja hallituksen päätöksiä. Tällainen on Itämeren Nato-operaatio. Ilta-Sanomat keskiviikkona 15.1.2025. Helsingin huippukokous. Stubbilta tiukka viesti Venäjälle. Näillä keinoilla Nato käy Putinin varjolaivastoa vastaan. Iltalehti keskiviikkona 15.1.2025. Uusimaa. Kirkkonummi . Veikkola, K-Market. Keskiviikko 15.1.2025 13:17. Kuva Pertti Manninen. Tie talvisotaan. Kenttäpostia. 4-2024. Oliko sota vältettävissä? Merja Ojanperä. Ihanat villasukat. n Sanomat. Pääkirjoitus. Pysäyttäkää Stubb ajoissa! --- SANOMANETTI - N.o 3000 - Tiistai 14.01.2025.- Kuva. Pätkä.Laiturin pätkä. Uusimaa. Kirkkonummi. Vitträsk. Tiistai 14.1.2025 15:59. - 3000. numero! 100-numerot kuvalinkkeineen ja sisällysluetteloineen. --- SANOMANETTI - N.o 2999 - Sunnuntai 12.01.2025. - Neljännesvuosisata on kulunut. 14.1.2000. Presidentinvaali 2000. --- SANOMANETTI - N.o 2998 - Lauantai 11.01.2025. - Kuva - Vilskettä riittää! Ainakin tiaiset ja punatulkut sekä kottaraiset tänään. Pikkutikkakin vilahti hetken. Uusimaa. Kirkkonummi.Björkdal. Lauantai 11.1.2024 14:34. Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 2997 - Perjantai 10.01.2025. - Kuvat - Lunta tupaan! Lunta terasssilla. The Murju. 14:07 Lunta verkossa. Rasmuksen ulkoilualue. 16:04. 14:24. Julkkikset pakenivat kodeistaan. Ilta-Sanomat. - Karmivia asioita Venäjästä. Iltalehti. K-Market. Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola ja Björkdal. 10.1.2024. Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 2996 - Keskiviikko 08.01.2025. - Kuvat- Reippahasti käypi askeleet. Keskiviikko 8.1.2025 16:14. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Vanha rantatie - Kirkkonummetie. Kuva Pertti Manninen. - VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025. ILTA-SANOMAT. MUUTOS VENÄJÄN SUOMI- PROPAGANDASSA - ILTALEHTI. Venäjällä kovia VÄITTEITÄ SUOMENRAJASTA - Tällainen on ”iso tarina”, jota Venäjän propaganda kertoo Suomesta – muutos viime kuukausina. Venäjän pitkäaikaisten väitteiden mukaan se ei ole koskaan aloittanut sotaa tai syyllistynyt sotarikoksiin, vaan taistelee fasismia vastaan ja on rauhan puolella. Nyt näitä väittämiä sovelletaan myös Suomeen. - ILTA-SANOMAT. Venäjällä kovia väitteitä itärajasta – Näin kommentoi rajan pinnassa asuva Jani. Itärajan läheisyydessä asuva Jani Kiesi sanoo, että paikalliset asukkaat seuraavat ”tarkalla silmällä vieraita liikkujia”. ILTALEHTI. - VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ. Tasavallan presidentti Alexander Stubb 30.11.2024 ja 1.1.2025 - Ilta-Sanomat. Yle: Stubb torjuu puhelun Putinille. "Alexander Stubb ei ole harkinnut puhelua Venäjän presidentille Vladimir Putinille." - Uudenvuodenpuhe. "Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta Suomeen ei kohdistu välitöntä sodan uhkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjä olisi lakannut olemasta suurin turvallisuus- uhkamme. Se on sitä ollut ja tulee sitä valitettavasti olemaan." ---- SANOMANETTI - N.o 2995 - Maanantai 06.01.2025. Loppiainen. .- "6.1." 2000- 2025. . ... . --- SANOMANETTI - N.o 2994 - Sunnuntai 05.01.2025. - Matkakuvia 2. Musiikkitalon nurkka. Hakasalmen huvila. Finlandia-taloa. Hesperian puisto. Oopperataloa. Kisahallin pysäkillä. Töölön sähköhuolto. Rinimex tyhjänä. Ravintola Karhu Ministeri. Neste Express. Pertti Manninen. Torstai 2.1.2025 16:14-16:24. --- SANOMANETTI - N.o 2993 - Lauantai 03.01.2025 - Arkisto - Uutta Vuotta, 26 vuotta 2000- 2025. - . 1.1.2025. 1.1. HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA - GOTT NYTT ÅR Jyväskylässä Seminaarinmäellä 14:17 JR 48:n muistokivi. Pertti Manninen. Uutta Vuotta, 26 vuotta 2000- 2025. --- SANOMANETTI - N.o 2992 - Perjantai 03.01.2025 - Kuvat - Matkakuvia. Hotelli Presidentti. Pikkuparlamentti. Menneet ritarit .Oodi ja Laulupuut. Musiikkitalo.. --- SANOMANETTI - N.o 2991 - Torstai 02.01.2025 - Kuvat - Koiran elämää Jyväskylässä 12:07 Lahdessa 14:23. - 25 vuotta sitten. Viikon moka. Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti. --- SANOMANETTI - N.o 2990 - Keskiviikko 01.01.2025 - Kuvat. Jyväskylässä Seminaarinmäellä 14:13 Kaatunut skuutti - Tiiliseinän pätkä - JR 48:n muistokivi. Pertti Manninen.--- SANOMANETTI - N.o 2999 - Tiistai 31.12.2024. - Arkisto. Tsunami 20 vuotta.. - Kuvavuosi 2024. Vuosi kuvissa. 1.11-31.12..2024.--- - --- --- --- ---- SMILE from MODERN TIMES - --- etusivu - Maanantai 3.2.2025 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - N:o 3008. - Sivu 2025-02-03, nettiin 2025-02-03 16:02, linkkejä 2025-02-03.

FÖRBJUD ATOMVAPNEN
Året var 1957.

Edellinen ETUSIVULLE Jokaiselle etusivulle: LINKIT Seuraava
N:o 3008 - 27. vuosi 2025
Helmikuu
3.2 Maanantai
Nettisanomat.com vuodesta 1999
ETUSIVU
Maanantai 3.2.2025.

(Ääntä ei kuulu.) Kuvat


20 vuotta sitten
3.2.2005.

Outo ovela optio =

Suurenna! 15.04.2004. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoptionsa mahdollistamana.

kansallismaiseman
tuho!
Suurenna! 03.02.2005. Kaupungille tuleva rakennusoikeus joudutaan luovuttamaan Sanoma-WSOY:lle! !

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.2.2005.
15 juttua 1999- 2005 Lue!
Krokotiilien suo.
 


nettisanomat tänään torstaina
03.02.2005.
Muut lehdet. Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo.
"Kuten aina, tässäkin tarinassa löysät ja lipevät puheet inhottavat enemmän kuin tosiasiat. Palataan maan pinnalle. Todetaan, ettei suomalaisellakaan kapitalistilla ole isänmaata. On vain krokotiilien suo."
Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo.

20 vuotta sitten 3.2.2005.

 

 

Maanantai 3.2.2025.

(Ääntä ei kuulu.) Pahoittelemme häiriöitä äänessä Kuvat

 

Haku:
"SANOMANETTI - & sana"

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

 

Topautoosat.fi

Renkaat.com


Lentäminen avautuu taas ihmisille

Pelaa nyt täällä

Suomalaiset nettikasinot löydät täältä

Uudet netticasinot löydät täältä

Miksi kirjojen lukeminen kannattaa?

 

Maanantai 3.2.2025.
Tänään on kulunut päivälleen tasan 80 vuotta, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti ja avasi Auschwitzin keskitysleirin.
27.1.2025.
Lue!

Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta. 27.1.2005. Lue!
27.01.2025.
3005. numero!
Joka sadas kuvalinkki ja sisällysluettelo 1999- 2005

25.01.2025.
Pikaluistelukisat Lue!
25.01.2025.
Ex-presidentti ärsyyntyi ja ex-pääministeri hempeili sekä
nykyinen USA:n presidentti havittelee,
kenties. Lue!
25.01.2025.

2013. Julkinen halu.

"Julkinen halu"
Jyväskylä. Torstai 2013-01-03 17:30 bussissa. Lue!
25.01.2025.

Vaaran paikka.

"Pysäkiltä lähtiessä joutuu kulkemaan 50 metriä jäistä tienreunaa, jossa ei ole senttiäkään piennarta. Lue!
24.01.2025.

Tervetuloa Trumpin aika alkoi
Ilta-Sanomat tiistaina 21.1.2025.
Lue!
21.01.2025.

Kukkulan kuningas
Lukijan kuva.
Akseli lähetti.
20.01.2025.

Käänny kame-
raan!
Käänny kameraan! Sinä vaaleahiuksinen käänny kameraan.




Lord of the World?
Kuvat

20.01.2025.



Merten valtias!
Kuvat

Donald Trump jossakin puhe-
tilaisuudessaan Ylen Teema Fem-kanavalla valokuvan voimaa kertovassa ohjelmassa sunnuntaina 12.1.2025 21:47:40- 43- 43- 47 ja valas loiskuttaa mahtavan aallon kuvaajien iloksi tai kauhuksi sekunteja myöhemmin 21:47:47- 50.
Kuvat ja kuvien nimet: Pertti Manninen.
20.01.2025.


Linkit.
http://www.nettisanomat.com/2025/01/27/etusivu.html#ma20250127etusivuyla

http://www.nettisanomat.com/2025/01/27/etusivu.html#ma20250127etusivuylakolme

http://www.nettisanomat.com/2025/01/25/a19992025n005.html


http://www.nettisanomat.com/2025/01/25/etusivu.html#la20250125etusivuyla

http://www.nettisanomat.com/2025/01/25/etusivu.html#la20250125etusivuylakaksi


http://www.nettisanomat.com/2025/01/25/etusivu.html#la20250125etusivuylakolme


http://www.nettisanomat.com/2025/01/24/etusivu.html#pe20250124etusivuyla

http://www.nettisanomat.com/2025/01/21/etusivu.html#ma20250120etusivuylatoinen

http://www.nettisanomat.com/2025/01/20/etusivu.html#ma20250120etusivuylatoinen


http://www.nettisanomat.com/2025/01/20/etusivu.html#ma20250120etusivuylakolmas

http://www.nettisanomat.com/2025/01/20/etusivu.html#ma20250120etusivuylaneljas



Hannah, Hynkel, Sauli Niinistö, Sanna Marin, Volodymyr Zelenskyi, Donald Trump, Akseli.

 

Maanantai 3.2.2025.

(Ääntä ei kuulu.)




yle Novosti 16:52.
yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. Uusi Eden-musikaali kertooo ydisodan jälkeisestä maailmasta. yle Novosti Jevgeni Bogdanov journalist Yle.



Viittomakieliset uutiset 16:59.
yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. Yhteisvastuukeräys. Keräys alkoi, apua nuorille Suomessa ja maailmalla Yle.fi Trumpin tullit osuvat omiin kuluttajiin. yle uutiset.




Yle Uutiset 17:00.
yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. yle uutiset.

(Ääntä ei kuulu.)


"(Ääntä ei kuulu.)" Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 2.2.2025 16:52- 17:00. Kuvat Pertti Manninen.


Haku:
"SANOMANETTI - & sana"

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

 

 

20 vuotta sitten 3.2.2005.


Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005, pääuutinen: Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta."Aikaisemmin on uskottu, että kaupungin kiintiöstä luovutettavan SanomaWSOY:n optiotontin jälkeen kaupungille ei jää Töölönlahdella rakennusalaa. Tähän perustuen keskustakirjastolle ei ole ollut Töölönlahdella tilaa."
Hokkus pokkus! Selostus raadollisesta saalistamisesta. Kun kaupungilla meni huonosti, niin rikas mies iski itsensä historialliseksi kaupunkikuvan turmelijaksi. Tässä selostus! Kaikki arkistot eivät ole kiinni.

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  torstaina 03.02.2005  - etusivu - nro 308 

seuraava numero

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 15.04.2004.

15.04.2004. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoptionsa mahdollistamana.

Helsinki. Töölönlahden asemakaava.

Valkoinen = Finlandiatalo, Kiasma

Punainen = liikerakennukset

Vaaleanpunainen = Musiikkkitalo

Sininen = Eduskuntatalo, Postitalo, Rautatieasema

Keltainen = Sanomatalo

Vihreä = Holiday Inn- hotelli

-

Korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymät uudisrakennukset punaisella merkittyinä. Nettisanomat.com torstaina 15.04.2004.

 

Suurenna myös tilanne vuotta myöhemmin! 03.02.2005.
Kaupungille tuleva rakennus-oikeus joudutaan luovuttamaan Sanoma -WSOY:lle!

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  torstaina 03.02.2005  - etusivu - nro 308 

seuraava numero

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 03.02.2005.

Kaupungille tuleva rakennusoikeus joudutaan luovuttamaan Sanoma -WSOY:lle! 02.03.2005.
"Toinen valtiolle, toinen kaupungille."

Helsinki. Töölönlahden asemakaava.

Valkoinen = Finlandiatalo, Kiasma

Punainen = liikerakennukset

Vaaleanpunainen = Musiikkkitalo

Sininen = Eduskuntatalo, Postitalo, Rautatieasema

Keltainen = Sanomatalo

Vihreä = Holiday Inn- hotelli

-

Kanava Terassitori RAtapiha Hakasalmen huvila Makasiinipuisto Makasiineista säilyviä osia Viherkansi Kansalaistori Mannerheimintie Töölönlahdenkatu Karamzininkatu

 

Suurenna myös tilanne vuotta aikaisemmin 15.04.2004. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoptionsa mahdollistamana.


nettisanomat 
1999 alkae
n

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!


Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup
Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio
Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Vuonna Juttua Kuvaa

1999
Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikenne- keskusten rakentamisessa? Helsinki.
nettisanomat 21.10.1999.

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?
Helsinki.
Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.
Lyhyesti kävi näin: Vielä kymmenkunta vuotta sitten "mielipidevaikuttaja" Helsingin Sanomat oli sitä mieltä, että ratkaisu olisi hyvä. Mutta sitten astui kuvaan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen, joka ryhtyi puuhaamaan kyseistä tonttia WTO:lle. (WTO on lyhennys World Trade Organization-nimestä.) Hän tarjosi WTO:lle tontin ostomahdollisuutta toimitalon rakentamiseksi tälle isolle organisaatiolle. Kun tämä tuli Sanoma Oy:n tietoon, niin WTO sivuutettiiin ja Sanoma Oy osti tontin ja rakensi sille jättiläislasitalon, joka ei Nykytaiteen museon "takana" ole Helsingin pohjoiseen suuntautuvan avaran näkymän katkaisija.
Näin unohtui Helsingissä linja-autoterminaalin siirto rautatieaseman viereen.
nettisanomat 21.10.1999.
http://www.nettisanomat.com/1999/10/21/n9912liikenne.htm


Kuva ja teksti: Pertti Manninen.

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?
nettisanomat 16.12.1999.

Pertti Manninen:
Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?
Vastaus kysymykseen?
"Parasta mitä Sanoma-WSOY voisi tehdä olisi pitää kiinni optiostaan, maksaa ja jättää se käyttämättä ja rakentaa sille aukio, joka voitaisiin aivan hyvin nimetä myöhemmin Aatos Erkon aukioksi."
Vastaus kysymykseen?
nettisanomat 16.12.1999
.
http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm

Kuva: Pertti Manninen.

 

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä!
Muut lehdet: Helsingin Sanomat:
3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999.
SIVU A2.
"Kampin kaavamuutos paikallaan"
nettisanomat 16.12.1999.

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä!
Muut lehdet: Helsingin Sanomat:
3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999.
SIVU A2.
"Kampin kaavamuutos paikallaan
HELSINGIN keskustan suurin yhtenäinen rakennuskohde Kampin terminaalialue ei täytykään ihan niin massssiviseksi kuin valtuuston viime keväänä hyväksymä asemakaava esittää. Fredrikinkadun varrelle suunniteltu 6-kerroksinen rakennus aiotaan madaltaa vain yksikerroksiseksi. Niin Tennispalatsin edusta saa eteläåäätyynsä lisää avaruutta.
Muutos on tärkeä koko Kampin uuden keskustan ilmeelle. Se aiotaan rakentaa niin täyteen, että pienikin kevennys rakennusmassoissa on tervetullut. Nyt hylättäväksi esitettävän toimistotalon rakennusoikeus siirretään Fredrikinkadun länsipuolelle Kampin metroaseman tontille. Yleisön nähtävillä olevan kaavaluonnoksen mukaan sille on tarkoitus rakentaa viereisen Autotalon korkuinen toimistotalo.
Fredrikinkadun länsipuoli jäi Kampin terminaalialueen kaavoituksen ulkopuolelle. Tennispalatsia ja nykyistä bussikenttää uudistettaessa on syytä katsoa myös ympärilleen. Sähkötalo, Autotalo ja Kampin metroasema ovat oleellinen osa koko Kampin suunnittelualuetta. Siksi molempia kaava-alueita on tarkasteltava kokonaisuutena. Kaavaluonnoksen tarkoituksena on liittää Sähkö- ja Autotalon alueet osaksi Kampin uutta liikekeskustaa.
Kaksi uutta korkeaa liikerakennusta Fredrikinkadun molemmin puolin olisi jo liikaa. Oikea ratkaisu on jättää Kampintorin länsipäädystä näkymä Fredrikinkadulle ja siirtää jättirakennus nyt ehdotetulle paikalle. Autotalon ja Sähkötalon välinen tontti sopii siihen hyvin. Tontti olisikin aivan liian arvokas pelkästään Kampin metroaseman sisäänkäynniksi."
Muut lehdet: Helsingin Sanomat:
3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU A2
nettisanomat 16.12.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm

Helsingin Sanomat 16.12.1999.

 

Lue myös aikaisempi kirjoitus, jossa tietoja, kuinka Helsingin Sanomat onnistui saamaan nykyisen lasipalatsi-tonttinsa:
Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa? Tarkastelussa Helsinki ja Jyväskylä.

 

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?
nettisanomat 16.12.1999.

Pertti Manninen:
Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?
Vastaus kysymykseen?
Helsingin Sanomat antaa Ohjeitaan ja Mielipiteitään eräästä Helsingin keskeisestä kaavoituskohteesta Kampin alueella. Sinänsä pääkirjoituksessa olevat asiat ovat kannatettavia, koska niissä pyritään osoittamaan järjetön massiivirakentaminen kaupunkikuvan turmelijaksi.
Paljon pahaa on Kampissakin jo tehty ja tuhoamisen pysäyttäminen on ehkä jo liian myöhäistä.
Kuvaava esimerkki nykyisen menon hyväksymisestä on kirjoituksen loppulause: " Oikea ratkaisu on jättää Kampintorin länsipäädystä näkymä Fredrikinkadulle ja siirtää jättirakennus nyt ehdotetulle paikalle. Autotalon ja Sähkötalon välinen tontti sopii siihen hyvin.
Tontti olisikin aivan liian arvokas pelkästään Kampin metroaseman sisäänkäynniksi."
Tällä lauseella Helsingin Sanomat hyväksyy alueen bisnes-slummiutumisen eikä kiinnitä huomiota siihen, että alueen avaruus katoaa vääjäämättömästi. Matalaa tilaa jää liian vähän, jäljelle jää jonkunlainen "hornankattila" yksikerroksine rakennuksineen.
Lehti ei puutu ollenkaan joihinkin aikaisempiin päätöksiin, jotka nyt tuottavat satoa. Niihin kuuluu kaupunginjohtaja Pekka Korpisen Finnlines-Vuosaari-sotkut ja -lupaukset, joiden täyttäminen johtaa hirvittävään lopputulokseen.
Lehti itse selostaa toisessa jutussa järjetöntä option puolustamistaan, joka johtaa vielä herkemmän alueen, eduskunnan edessä olevan alueen lopulliseen tuhoamiseen ja täyttämiseen. Sinne lykätään konserttitaloa kahteen kerrokseen ja Sanoman laajennusta ja ties mitä.
Onko Sanoma-WSOY pistetty ansaan vai onko se mennyt sinne ahneuksissaan vapaaehtoisesti. Joka tapauksessa uusi rakennus ja vielä optiot sitovat Helsingin Sanomien kädet, niin että se on jäävi kirjoittamaan Helsingin keskustan kaava-asioista.
Peruuttamaton tulee tapahtumaan.
Parasta mitä Sanoma-WSOY voisi tehdä olisi pitää kiinni optiostaan, maksaa ja jättää se käyttämättä ja rakentaa sille aukio, joka voitaisiin aivan hyvin nimetä myöhemmin Aatos Erkon aukioksi.
Se oli todellinen kulttuuriteko, jota kiittelisivät useat suomalaiset sukupolvet ja jonka ansiosta varmasti jäisi Suomen historiaan.
nettisanomat.com 17. joulukuuta 1999 Pertti Manninen.
nettisanomat 16.12.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm


Kuva: Pertti Manninen.

 

Pertti Manninen:
Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?
Vastaus kysymykseen?
" Parasta mitä Sanoma-WSOY voisi tehdä olisi pitää kiinni optiostaan, maksaa ja jättää se käyttämättä ja rakentaa sille aukio, joka voitaisiin aivan hyvin nimetä myöhemmin Aatos Erkon aukioksi."
Vastaus kysymykseen?

 

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä!
Muut lehdet: Helsingin Sanomat:
Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3.
"Helsingin valtuusto jatkoi Sanoma-WSOY:n tonttivarausta"
nettisanomat 16.12.1999.

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä!
Muut lehdet: Helsingin Sanomat:
Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3.
"Helsingin valtuusto jatkoi Sanoma-WSOY:n tonttivarausta
ANNA-LEENA PYYKKÖNEN
PASI TUOHIMAA
Helsingin Sanomat
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskustelun ja äänestyksen jälkeen Sanoma-WSOY:n Kampin-Töölönlahden alueen tonttivarauksen jatkamisen kolmella vuodella.
Valtuutettu Jorma Hentilä (vas) esitti toivomusponnen, jonka mukaan kaupunginhallituksen pitäisi selvittää optiotontin sijoittamiselle Kampin-Töölönlahden alueen lisäksi muita vaihtoehtoja. Valtuusto ei hyväksynyt Hentilän pontta. Sen puolesta äänesti 26 ja vastaan kolme. Tyhjiä ääniä annettiin kuitenkin 55, joten puoltoäänet eivät riittäneet.
Valtuustolähteiden mukaan kaupunki olisi jo tarjonnut Sanoma-WSOY:lle tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta, mutta ne eivät ole kelvanneet yhtiölle. Nyt näyttää siltä, että ainoat sopimuksen mukaiset toimistotontit sijaitsevat Töölönlahdella radan varrella.
Hentilän lisäksi monet muut valtuutetut pitivät option antamista silloiselle Sanoma Osakeyhtiölle virheenä. Sopimusta ei kuitenkaan haluttu rikkoa, koska se antaisi yritysmaailmalle huonon kuvan kaupungista sopimuskumppanina.
Myös apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd) sanoi, ettei näköpiirissä ole seikkoja, joiden takia kaupungin pitäisi tärvellä maineensa ja sopimus Sanoma-WSOY:n kanssa. Hän muistutti, että optio tehtiin aivan toisissa olosuhteissa kuin nyt ovat. Silloin rakentaminen oli täysin kuollut kaupungista.
Olli Salin (Muutos 99) aprikoi, voisiko sopimusta muuttaa sillä perusteella, että sen teki aikoinaan Sanoma Osakeyhtiö. "Nyt oikeushenkilö on toinen, Sanoma-WSOY."
Tuomo Markelin (nuors) kysyi Korpiselta, onko etuosto-oikeutta pakko jatkaa?
Korpinen ei tiennyt koituisiko sopimuksen rikkomisesta taloudellisia vaikutuksia. Hän arveli Sanoma-WSOY:n olevan sellainen yritys, ettei se helposti riitauttaisi tällaisia asioita.
Minerva Krohn (vihr) ei pitänyt seitsemän vuotta sitten tehtyä sopimusta viisaana. "Sellaisten ei pitäisi antaa ohjata alueen kaavoitusta. Toivottavasti toinen Sanomatalo ei ole yhtä massiivinen kuin ensimmäinen."
Varaussopimus takaa yhtiölle etuosto-oikeuden toiseen tonttiin alueella. Uusi sopimus on voimassa 2002 loppuun. Tonttioptiosta sovittiin samassa kaupassa, jolla kaupunki myi nykyisen Sanomatalon tontin yhtiölle 1997. Esisopimus tehtiin seitsemän vuotta sitten.
Sopimus umpeutuu vuoden lopussa. Viivästyminen on johtunut Töölönlahden alueen keskeneräisestä kaavoituksesta. Kaupunki ei ole näin voinut tarjota yhtiölle tonttia sopimusaikana."
Muut lehdet: Helsingin Sanomat:
Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3.
nettisanomat 16.12.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm

Kuva: Pertti Manninen.

 Sanoma-WSOY:lle ehdotettiin tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta.
Seuraavasta Sanomatalosta toivottiin pienempikokoista.
Nämä väliotsikot eivät mahtuneet lehden paperiversioon, olivat netissä!
 
 

Lue myös aikaisempi kirjoitus, jossa tietoja, kuinka Helsingin Sanomat onnistui saamaan nykyisen lasipalatsi-tonttinsa:
Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa? Tarkastelussa Helsinki ja Jyväskylä
.
http://www.nettisanomat.com/1999/10/21/n9912liikenne.htm

 

2000
Helsingin sanomat pakkoraossa.
Kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!
nettisanomat 27.03.2000.

Helsingin sanomat pakkoraossa.
Kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!
"tontille yltävät neljä rautatieraidetta sen sijaan vaikuttavat alimpien kerrosten suunnitteluun. Osa rakennuksesta voisi sijaita niiden yläpuolella."
Helsingin Sanomat torstaina 23. maaliskuuta 2000
Sanoma Oy:llä on optionsa kaupunkikuvan turmelemiseen nykyisen mammuttinsa lisäksi.
Näin ollen viereen rakennettava aluksi hotelliksi kaavoitettu ja tarkoitettu rakennus on muuttumassa vähintään yhtä kammottavaksi liikerakennukseksi.
Kuiskaten Helsingin Sanomat uskaltaa kirjoituksesssaan torstaina 23. maaliskuuta 2000 lausua, että "tontille yltävät neljä rautatieraidetta sen sijaan vaikuttavat alimpien kerrosten suunnitteluun. Osa rakennuksesta voisi sijaita niiden yläpuolella."
nettisanomat.com
ma 27.03.00, pertti manninen.
nettisanomat 27.03.2000.

http://www.nettisanomat.com/2000/03/23/etusivu.htm

Moto Guzzi, tyttö ja puhelin. Kuvasarja: Pertti Manninen.

2002
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010?
nettisanomat
14.03.2002.

Kansallismaisema vuonna 2010?
Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo.
14.03.02 Pertti Manninen, nettisanomat.com

Kuvannut ja kuvitellut Pertti Manninen

Raha ratkaisee!
nettisanomat
14.03.2002.

Raha ratkaisee!
Rakentamisessa on kysymys niin suurista taloudellisista arvoista, että niihin osallistuminen houkuttelee. Löytyipä lopulta sukupolvi, joka haluaa pistää lihoiksi Helsingin, maan pääkaupungin, kansallismaiseman. Avara näkymä katkaistaan erilaisilla torneilla ja hyvä on!
Helsingin Sanomat - jäävi?
Helsingin Sanomat on yleisesti puoltanut uutta kaavaa. Joitakin yksityisiä painaviakin vastustuksia on julkaistu. Toisaalta toimitus on julkaissut myös pöyristyttäviä, tarkoitushakuisia lentokoneesta nähtyjä perspektiivikuvia, joissa suunniteltu rakentaminen näyttää hyvin vaatimattomalta.
Helsingin Sanomia julkaisee pörssiyhtiö SanomaWSOY. Pörssiyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen ja niinpä lehti on määrätietoisesti unohtanut, että yhtiöllä on optio yhteen uudesta tornista.
Jääviys on itse huomattava. Helsingin Sanomat ei ole huomannut.
Päinvastoin yhtiöltä palkkaa saavat himaset ja iltasanomaiset ovat repineet vaatteensa, kun ympäristöministeri Satu Hassi on määrännyt ministeriötään tutkimaan kaavan syntyvaiheita. SanomaWSOY:n palvelijat ilmoittavat syvän huolestumisensa siitä, että jos kaavaa ei toteuteta, niin valtiolle aiheutuu tästä suuria kuluja.
And so what?
Kyllä Suomessa ja Helsingissäkin maata ja ilmaa riittää ilman että kansallismaisema tuhotaan.
Pertti Manninen, nettisanomat.com 14.03.2002.
nettisanomat 14.03.2002.

http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kansallismaisema.htm

 

2004
Vallan väärinkäyttöä. Kaksi esimerkkiä, kuinka Helsingin Sanomat käyttää valtaansa väärin.
nettisanomat
15.04.2004.

Vallan väärinkäyttöä. Kaksi esimerkkiä, kuinka Helsingin Sanomat käyttää valtaansa väärin.
Esimerkki 1. & Esimerkki 2. & Loppukommentti.
Esimerkki 1. Oma lehmä ojassa eli jääviys kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoittamisesta.
”Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta”. Helsingin Sanomat tiistaina 30. maaliskuuta 2004.
nettisanomat
15.04.2004.

”Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta”. Helsingin Sanomat tiistaina 30. maaliskuuta 2004.
Näennäisen selostavassa uutisessa Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä hylätä asemakaavasta tehdyt valitukset, lehti unohtaa kertoa, että sen tai sen julkaisijan SanomaWSOY:n intressit ovat sekoittuneet asiaan mitä syvimmällä tasolla. Helsingin Sanomat on joskus vuosia sitten onnistunut neuvottelemaan epämääräisissä olosuhteissa epämääräisiltä virkamiehiltä, ehkä myös päättäjiltä, option lisärakentamisesta tälle alueelle. Option mukaan lisärakennus olisi yhtä suuri kuin nykyinen Sanomatalo. Uutisessa tästä optiosta ei kerrota yhtään mitään.
Lehti on vuosikausia vähätellyt 1800-luvulta peräisin olevien punatiilisten makasiinien kaupunkikuvallista merkitystä ja ei ole juuri kertonut uutisissaan, että sillä on mitä syvin oma intressi asiassa. Tällainen uutisointi on vallan väärinkäyttöä ja lukijoittensa, siis viime kädessä lehteä ylläpitävien Helsingin asukkaiden, iljettävää halveksimista ja tiedotusmotissa pitämistä.
Uutisen vieressä on toimittaja Olli Pohjanpalon kommentti-puheenvuoroksi naamioitu uutinen: ”Kaupungilla ei ole enää tontteja Kampin-Töölönlahden alueelta myydä, paitsi yksi Sanoma WSOY:lle.”
Lehden julkaisemasta edellä mainitusta jutusta ja edellä mainitusta kommentista, pääsee päätelmään. KAIKKI HELSINGIN KAUPUNGIN MÄÄRÄYSVALLASSA OLEVA RAKENTAMINEN UHRATAAN PYHÄLLE LEHMÄLLE: SANOMAWSOY:LLE JA KAUPUNKILAISTEN KOVASTI HALUAMALLE UUDELLE KESKUSTAN PÄÄKIRJASTOLLE EI TILAA ENÄÄ LÖYDY!
Kokonaan toinen juttu on se, että pitääkö alueelle ylipäätään rakentaa yhtään mitään. Tulisiko kansallismaisema jättää koskemattomaksi historialliset makasiinit omalle alkuperäiselle paikalleen paikalleen jättäen ja tasoittaa paikalle vain aukio: Suomen tori.
nettisanomat 15.04.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm

 
Helsinki. Töölönlahden asemakaava. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoption mahdollistamana.
nettisanomat 15.04.2004.

Helsinki. Töölönlahden asemakaava. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoption mahdollistamana.
Korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymät uudisrakennukset punaisella merkittyinä. Nettisanomat.com torstaina 15.04.2004.
nettisanomat 15.04.2004.

”Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta”. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Olli Pohjanpalo. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004.
nettisanomat
15.04.2004.

”Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta”. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Olli Pohjanpalo. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004.
"Töölönlahden alueen rakentamiselta poistuivat viimeisetkin kaavalliset esteet, kun korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaikki asemakaavaan kohdistuneet valitukset.
Päätös tarkoittaa, että Töölönlahti on saanut ensimmäisen koko aluetta koskevan lainvoimaisen asemakaavansa sataan vuoteen. Pääosassa aluetta on ollut voimassa asemakaava vuodelta 1892.
Mistä päästä Töölönlahtea nyt aletaan rakentaa, kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Tuomas Rajajärvi?
"Uskoisin, että ensimmäinen mitä tapahtuu on, on Musiikkitalo."
...
Oikeuden päätös laukaisee käyntiin myös tonttineuvottelut kaupungin ja valtion kiinteistöjä hotavan Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Sopia täytyy, mitkä radanvarteen sijoittuvista liike- ja toimistotonteista kuuluvat valtiolle ja mitkä kaupungille.
"Jako on ollut tekemättä, kun kaava on ollut prosessissa", Rajajärvi toteaa.
Johtaja Jorma Heinonen Senaatti-kiinteistöstä sanoo, että tontit eivät ole samanarvoisia. Satamarata vaikuttaa tonttien toteutusaikatauluun, ja siksi eteläisimmät tontit ovat parhaat.
"Tuskinpa me haluamme vain niitä tontteja, joita voidaan rakentaa vain satamaradan poistumisen jälkeen", Heinonen sanoo. Hänen mukaansa tontit pitää käytettävyyden mukaan jakaa taspuolisesti valtion ja kaupungin kesken.
Maapoliittisen sopimuksen mukaan kaupunki saa Kampin-Töölönlahden uudesta rakennusoikeudesta 62 prosenttia, valtio 38 prosenttia. Kaupungin kiintiö on lähes kokonaan mennyt Kampin puolelle, joten Töölönlahdelta se saa vain rippeitä.
Radanvarteen tulee toimisto- ja liikerakennuksia. Mitä valtio omiinsa sijoittaa, siihen valtiovarainministeriölläkin on sanansa sanottavana.
Korttelien paikat ja rakentamisen määrät on nyt vahvistettu, mutta Rajajärvi pitää mahdollisena, että kortteleille tehdään myöhemmin yksilölliset, hankelähtöiset asemakaavamuutokset.
"Kun realistinen hanke tulee, kaavaa joudutaan todennäköisesti tarkistamaan. Keskustassa on ollut periaate, että kaavat on tehty räätälikaavana."
Helsinki voi rahoittaa Töölönlahden rakentamista Kamppi-Töölönlahtirahastosta. Tontinmyyntituloilla kartutettavaa rahastoa käytetään lähinnä kunnallisteknisiin investointeihin.
Rahastossa oli vuodenvaihteessa 37 miljoonaa euroa. Nykyisin varat ohjataan Kamppiin, mutta vireillä oleva Sähkötalon tintinmyynti Helsingin Energialle tuottaa kaupungille 22 miljoonaa euroa vielä tänä vuonna, ja se raha voidaan ohjata Töölönlahdelle.
Poliittiset puolueet voivat halutessaan osoittaa jo ensi vuoden budjettiin rahaston varoja Töölölahden rakentamiseen.
...
Töölönlahden asemakaavan hyväksyi Helsingin kaupunginvaltuusto helmikuussa 2002. Kaavasta valittivat Helsingin hallinto-oikeuteen Helsingin kaupunginsuunnitteluseura, Kruunuhaan Asukasyhdistys ja Pro Töölönlahti-yhdistys.
Hallinto-oikeus hylkäsi valitiukset ja korkein hallinto-oikeus piti päätöksen voimassa."
”Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta”. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Olli Pohjanpalo. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004.
nettisanomat 15.04.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm
 

Helsingin Sanomat. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. Kommentti. Olli Pohjanpalo. Esteet poistuivat, hidasteet jäivät.

Helsingin Sanomat. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. Kommentti. Olli Pohjanpalo. Esteet poistuivat, hidasteet jäivät.
"Töölönlahden maisemapuistoakaan tuskin pian nähdään; eihän kaupungilla ole rahaa rakentaa sitä. Kaupungilla ei ole enää tontteja Kampin-Töölönlahden alueelta myydä, paitsi yksi SanomaWSOY:lle."
Helsingin Sanomat. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. Kommentti. Olli Pohjanpalo. Esteet poistuivat, hidasteet jäivät.
nettisanomat 15.04.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm

 
Loppukommentti.
nettisanomat
15.04.2004.

Loppukommentti.
Helsingin Sanomat nettijulkaisuna on maksullinen. Helsingin Sanomien arkisto on muuttunut maksulliseksi. Tällä turvataan mahdollisen rahankilinän lisäksi se, että vanhojen juttuja ja niiden aiheita tai jonkun jutun puuttumista ei pääse kansalainen enää havaitsemaan. Lehti siis suojelee itseään pimittämällä vanhaa tietoa. Turha vaiva, kyllä joku aina kuitenkin paljastaa ja saavuttaa tarpeeksi julkisuutta. Tiedonvälityksen murros on tapahtunut tosiasia. Myös maksuttomia arkistoja on.
PS. Jään odottamaan juttua Marja-Leena Mikkolan viimeviikolla ilmestyneestä kirjasta Kadotettu lapsuus, jossa kirjailija on haastatellut Vienan-Karjalaan Suomen rajojen ulkopuolelle pystytettyjen siirtoleirien vangittuja lapsia. Pienintäkään uutista tästä en ole Helsingin Sanomissa nähnyt.
Pertti Manninen, nettisanomat.com tiistaina pääsiäisen jälkeen 13.04.2004.
nettisanomat 15.04.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm

 

2005
Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005.
“Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta.
Maapoliittisen sopimuksen tarkistus toi Helsingille uutta rakennusalaa.
nettisanomat tänään torstaina 03.02.2005


Muut lehdet. Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005.
“Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta.
Maapoliittisen sopimuksen tarkistus toi Helsingille uutta rakennusalaa.
Valtiolla ei ole vielä suunnitelmia omille kortteleilleen.
Olli Pohjanpalo
Helsingin Sanomat
Helsingin kaupunki on saamassa lisää rakennusalaa käyttöönsä Töölönlahden alueelta.
...
Maapoliittisessa sopimuksessa vuodelta 1986 määriteltiin rakennusoikeuden jako Helsingin ja valtion kesken. Viime vuonna Helsingin kiinteistövirastossa laskettiin toteutuneet rakennusoikeudet ja huomattiin, että kaupungille kuuluu rakennusoikeutta noin 30 000 kerrosneliömetriä eli musiikkitalon verran.
Aikaisemmin on uskottu, että kaupungin kiintiöstä luovutettavan SanomaWSOY:n optiotontin jälkeen kaupungille ei jää Töölönlahdella rakennusalaa. Tähän perustuen keskuskirjastolle ei ole ollut Töölönlahdella tilaa.
“Kyllä siitä kaksi korttelia kaupunginkin puolelle riittää”, johtaja Jorma Heinonen Senaatti-kiinteistöstä vahvistaa.
Heinosen mukaan suurella todennäköisyydellä kaksi pohjoisinta radanvarsikorttelia jää valtiolle. kolmas kortteli pohjoisesta katsottuna tulee kaupungille, ja kahdesta eteläisimmästä korttelista kumpikin saa yhden.”
KAUPUNKI C1.
Kuvateksti: Valtio saa käyttöönsä pohjoisimmat korttelit ratapihan varressa. Niiden paikalla on vielä pitkään autopikajunien lastauslaituri. Helsingin kaupunki saa korttelin Töölönlahdenkadun mutkan kohdalta.
Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005.
nettisanomat tänään torstaina 03.02.2005

 Muut lehdet. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Tiistaina 1. helmikuuta 2005.
“Helsinki saa käyttöönsä kaksi korttelia Töölönlahdelta.
Kaupunki ja valtio pääsemässä sopuun korttelien jaosta.
Olli Pohjanpalo
Helsingin Sanomat
Helsingin kaupunki ja valtio ovat pääsemässä sopimukseen korttelien jaosta Töölönlahdella. Helsinki on saamassa lopullisessa jaossa vielä noin 30 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta, mikä tarkoittaa, että kaupunki saa aikaisemmista arvioista poiketen rakennettavakseen vielä kaksi korttelia.
Kaupungin ja valtion vuodelta 1986 olevan maapoliittisen sopimuksen mukaan kaupunki saa Kamppi-Töölönlahden rakennusoikeudesta 62 prosenttia ja valtio 38. Viime vuonna ryhdyttiin tekemään lopullisia laskelmia siitä, miten maapoliittinen sopimus toteutuu. Käynnistettiin neuvottelut rakennusoikeuden lopullisesta jaosta kortteleittain.
Neuvottelut ovat nyt loppusuoralla. Sopimus tulee Helsingin luottamusmieskäsittelyyn ehkä maaliskuussa. Valtion puolella se viedään eduskuntaan saakka. Ennen lopullisia viilauksia näytti siltä, ettei kaupungilla ole muuta osuutta jäljellä kuin SanomaWSOY:lle luvattu kortteli.
Valtion kiintiö oli kuitenkin kulunut enemmän kuin uskottiin. Esimerkiksi koko musiikkitalon rakennusoikeus meni valtion kiintiöstä.
Sekä kaupungin kiinteistövirastosta että Senaatti-kiinteistöistä vahvistetaan, että lopullisessa jaossa valtio luovuttaa Helsingille kaksi korttelia.
...
Tilanne avaa keskustelun keskustakirjastosta uudestaan. Kirjaston sijoittuminen Töölönlahdelle on torjuttu muun muassa siksi, että kaupungilla ei ole siellä rakennuspaikkaa. Kirjaston kooksi on arvioitu 14 500 kerrosneliömetriä, mikä on suunnilleen yhden korttelin rakennusoikeus.
Hyväksyessään Töölönlahden asemakaavan 2002 Helsingin valtuusto hyväksyi ponnen, jossa toivottiin selvitettävän, löytyisikö kirjastolle paikka radanvarren toimistokiinteistöistä.
Radanvarren kortteleista kaksi pohjoisinta ovat kaikkein huonoimmin rakennettavissa, koska niiden paikalla on autopikajunien lastauslaituri ja satamarata. Ne ovat toteutuskelpoisia vuoden 2008 jälkeen, kun satamarata voidaan purkaa.
...
Kolmas kortteli pohjoisesta päin on ilmeisesti tulossa uutena kaupungin kiintiöön.
Kahdesta eteläisestä pitkittäisestä korttelista Sanomatalon ja Holiday Inn -hotellin pohjoispuolella toinen menee valtiolle ja toinen kaupungille ja edelleen SanomaWSOY:lle, jos se haluaa käyttää option.
...
Kevään aikana valtio ja kaupunki tekevät jaosta lopulliset paperit. Valtio luovuttaa kaupungille kaksi korttelia, kaupunki musiikkitalon korttelin valtiolle ja valtio VR:n makasiinista suojeltavan pätkän kaupungille. Yleiset alueet siirtyvät kaupungille.”
Kuvateksti: Ratapihan varren rakentamiseen menee vielä aikaa. Valtiolla ei ole kiirettä omissa kortteleissaan. Kaupungin korttelien osalta tulee tietoa vuoden päätyttyä kun SanomaWSOY:lle luvatun tontin optio päättyy.
Helsingin Sanomat. Kaupunki. Tiistaina 1. helmikuuta 2005.
nettisanomat tänään torstaina 03.02.2005
 

Loppukommentti.
Näinkö helppoa se on? Jatkon löytää linkistä:

http://www.nettisanomat.com/aihe/kaupunkikuva/es.htm
sitten myöhemmin. Jokainen lause tarkastellaan kriittisesti.Tähän pari nopeaa tehtävää: Kumpi oli SanomaWSOY:n option toteutumisen kannalta tärkeämpää: Kannattaa vai vastustaa Musiikkitalon rakentamista eduskuntatalon eteen? Kumpi oli SanomaWSOY:n option toteutumisen kannalta tärkeämpää: Kannattaa vai vastustaa Vuosaaren sataman rakentamista?
Torstaina 03.02.2005 Pertti Manninen, nettisanomat.
Kirjoittaja on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka nyt asuu muualla.
Jatkon löytää linkistä
: http://www.nettisanomat.com/aihe/kaupunkikuva/es.htm
nettisanomat tänään torstaina 03.02.2005

 

Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005, pääuutinen: Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta."Aikaisemmin on uskottu, että kaupungin kiintiöstä luovutettavan SanomaWSOY:n optiotontin jälkeen kaupungille ei jää Töölönlahdella rakennusalaa. Tähän perustuen keskustakirjastolle ei ole ollut Töölönlahdella tilaa."
Hokkus pokkus! Selostus raadollisesta saalistamisesta. Kun kaupungilla meni huonosti, niin rikas mies iski itsensä historialliseksi kaupunkikuvan turmelijaksi. Tässä selostus! Kaikki arkistot eivät ole kiinni.


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Krokotiilien suo.
 

nettisanomat tänään torstaina 03.02.2005.
Muut lehdet. Iltalehti keskiviikkona
2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo.
"Kuten aina, tässäkin tarinassa löysät ja lipevät puheet inhottavat enemmän kuin tosiasiat. Palataan maan pinnalle. Todetaan, ettei suomalaisellakaan kapitalistilla ole isänmaata. On vain krokotiilien suo."
Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo.

Nettisanomat
20 vuotta sitten 3.2.2005. 15 juttua 1999- 2005.

http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/optiokuva20040415.htm#outotilanne15042004

http://www.nettisanomat.com/2005/02/03/optiokuva20050203.htm#outotilanne03022005

ERILLISSIVUNA

 

 


 

 

Maanantai 27.1.2025
Tänään on kulunut päivälleen tasan 80 vuotta, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti ja avasi Auschwitzin keskitysleirin.

 

Nettisanomat 20 vuotta sitten 27.1.2005.

Torstaina 27. tammikuuta 2005.

Tänään on kulunut päivälleen tasan 60 vuotta, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti ja avasi Auschwitzin keskitysleirin.

27.01-päivälle on annettu nimeksi vainottujen päivä, kaikkien vainottujen ja tapettujen muistolle. Emme saa unohtaa yhtäkään, emme saa hyväksyä tappamista.

Eilisessä Aftonbladetissa on Anders Sandbergin kirjoitus: Se ondskan med egna ögon. (Näe pahuus omin silmin.) 60 år efter befrielsen av Auschwitz är lägret Polens viktigaste turistmål. OSWIECIM. Det är inte en plats man besöker för nöjes skull...

Silloin kun emme vielä paljon matkustaneet koimme tunnelman elokuvan Yö ja usva perusteella. Tässä ranskalaisessa (Resnaisin? ohjaamassa) oli kaikki.
Selostajan puhe tunkeutui sisimpäämme. Tahtoisin sen nähdä uudelleen.

"Vi ser på ruinerna av gaskammar och krematorier som nazisterna sprängde innan lägret övergavs. Tillräckligt mycket finns kvar för att man ska begripa den enorma industiella skalan på mördandet" (Anders Sandberg, Aftonbladet 26.01.2005)
"Näemme kaasukammioiden ja krematorioiden rauniot, jotka jäivät jäljelle.
Kaikkia natsit eivät ehtineet räjäyttää. Riittävästi niitä jäi jäljelle jotta voi käsittää sen suunnattoman teollisen mittakaavan murhaamisessa."

Näin Sandbergin kirjoitus päättyy.

Käsittää, tuntea, kokea, muistaa.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 27 tammikuuta 2005.

Linkki:

Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.
http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/chaplinpuhediktaattori.htm

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä.

Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen.

Me olemme kehittäneet vauhdin, mutta sulkeneet itsemme eristykseen. Koneet, jotka suovat yltäkylläisyyttä, ovat jättäneet meidät puutteeseen.

Tietämyksemme on tehnyt meidät kyynisiksi, koviksi ja tylyiksi. Me ajattelemme liian paljon ja tunnemme liian vähän. Enemmän kuin koneita me tarvitsemme ihmisyyttä. Enemmän kuin älykkyyttä me tarvitsemme ystävällisyyttä ja hellyyttä. Ilman näitä ominaisuuksia elämä on väkivaltaista ja kaikki ovat kadotettuja."

Charlie Chaplin 24.06.40.

The Great Dictator - Diktaattori. Charlie Chaplin 1937-1940. "Jos olisin tiennyt saksalaisten keskitysleirien kauhuista, en olisi voinut tehdä Diktaattoria: en olisi voinut laskea leikkiä natsien mielettömästä murhanhimosta." (Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985). Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.


Thursday January 27, 2005
Guardian Unlimited

Survivors gather at Auschwitz

World leaders and Holocaust survivors gather to mark the 60th anniversary of the liberation of Auschwitz.

Focus: the Holocaust


Nettisanomat 20 vuotta sitten 27.1.2005.
http://www.nettisanomat.com/2005/01/27/etusivu.htm


Haku: "SANOMANETTI - & sana"

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

 


 

3005. numero! Joka sadas kuvalinkki ja sisällysluettelo 1999-

Lauantai 25.1.2025.
Pikaluistelukisat
Lukijan kuva. Keski-Suomi. Jyväskylä. Viitaniemi. Lauantai 25.1.2025 14:02. Henri N.
- Onko yleisöä, muita kuin kuvaaja?
- Vieressä oli toinen kuvaaja. Katsomossa oli vähän katsojia.
- Oliko kansalliset?
- Ulkomaalaisia oli kisaamassa!
(15:33- 16:13)

 

Lauantai 25.1.2025.
Ex-presidentti ärsyyntyi ja ex-pääministeri hempeili sekä
nykyinen USA:n presidentti havittelee, kenties.

Iltalehti 25.1.2025.
Sauli Niinistö ärsyyntyi

Entinen tasavallan presidentti oli mukana ajatushautomon paneelikeskustelussa.
... Sauli Niinistö kertoi olevansa ärsyyntynyt siihen, että Euroopan johtajat kieltäytyvät puhumasta rauhasta Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, mutta samalla odottavat tuloksia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Putinin keskustelusta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/abc7f907-db6c-4740-89f4-8c87ebfb9d81
Iltalehti 25.1.2025.
Sanna Marin hempeilee Zelenskyille ja kuittailee Putinille somessa

... lähetti Instagram-tarinassaan piikin Vladimir Putinille.
Maailman talousfoorumin kokouksessa vieraileva entinen pääministeri Sanna Marin on jakanut Instagramissa kuvan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa sydämellisin saatesanoin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d63a0476-e09b-4f32-8d95-b752f4905f71
Iltalehti 25.1.2025. Mikael Kaivanto. Leo Kirjonen.
Trump saattaa havitella myös Suomen rikkauksia.
Yhdysvaltain presidentin himoitsemia harvinaisia maametalleja sijaitsee myös Suomessa.
... Donald Trump on ilmaissut kiinnostuksensa Grönlantia kohtaan. Osasyynä arvioidaan, että Grönlannissa on harvinaisen laajat luonnonvarat, joiden hyödyntämisestä Yhdysvallat on kiinnostunut.
Myös Suomi voi potentiaalisesti olla Yhdysvalloille kiinnostava samasta syystä. Kanadalainen Fraser-instituutti julkaisee vuosittain katsauksen, jossa mitataan kansainvälistä kiinnostusta eri maiden ja alueiden kaivostoimintaan sekä maaperästä löytyviin mineraaliesiintymiin. Vuosi toisensa jälkeen Suomi on pitänyt paikkaansa globaalissa vertailussa korkealla. Geologian tutkimuskeskuksen mineraalitalouden ratkaisujen erikoisasiantuntija Bo Långbacka kertoo Iltalehden haastattelussa, että Suomi on yhä kiinnostava kohde maailmanmarkkinoilla. Yhdysvalloilla voi olla kiinnostusta Suomeen, sillä Suomessa on kriittisiä mineraaleja ja harvinaisia maametalleja, joista toistaiseksi suurin osa tuotetaan Kiinassa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b132cf53-d492-4c20-afa6-7f219b4ea8b0


2013

2013. "Julkinen halu".

"Julkinen halu"
Jyväskylä. Torstai 2013-01-03 17:30 bussissa Metsän tarinan jälkeen. Kuva: Pertti Manninen.


Arkisto 2004. Ilta-sanomat ja Iltalehti julkaisivat salaisen Irak-asiakirjan, jonka vuotajaa ei koskaan saatu selville!.
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!
http://www.nettisanomat.com/2004/03/25/etusivu.htm


Presidentin kirje. Kuka oli vuotaja? Niinistö itse? Pääministeri Jyrki Katainen? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen?

tammikuu 4, 2013

Julkisuudessa useissa lehdissä on julkaistu presidentti Sauli Niinistön kirje näköisenään allekirjoituksineen. Kirje oli osoitettu ”pääministerille”. Kirjeessä presidentti pyysi alentamaan palkkiotaan, ei siis palkkaansa, johonkin 2006 tasoon.

Palkkio on verovapaa, sen siis saa kokonaan pankkitililleen. Koska palkkiosta on säädetty laissa, niin sen alentamiseen tarvitaan lainmuutos.

Jossakin lehdessä tämä kuuluisa Sonera-Heinonen kertoi, että lainmuutostöihin on jo ryhdytty ja että lainmuutostyö kestää kuukauden verran.

Ihmetystä sitten herättää, miten tätä jo julkisuudessa käsitellään. Onko edes varmistettu saako esitys edes hallituksen kannatuksen.

Vaikka asia ei valtion turvallisuutta vaarannakaan, niin tuntuu kyllä aika omituiselta. että kirje on vuodatettu julkisuuteen. Kymmenkunta vuotta sitten silloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan tai erotettiin silloin julkaistujen asiakirjojen vuoksi.

Olisikohan nytkin syytä selvittää kuka tämän kirjeen julkisuuteen vuoti ja erottaa tai pakottaa pyytämään eroa, jos vuotaja on joku muu kuin presidentti Sauli Niinistö itse.

Perjantaina 2013-01-04 18:50 Viikkosanomat. Pertti Manninen.

Tags: ,,,,

2013
http://www.nettisanomat.com/2013/01/04/etusivu.html

Osta myös uusi TV-lehti. Vain elämää on huima rahasampo. Näin tähdet tienaavat. Ilta-Sanomat. Torstai 3.1.2013. Hinta 1,41 e. Niinistö haluaa.
2013/01/03.

 

 


 

 

2007
2007 TAMM 09  etusivulle!

Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2.
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07.  Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen
http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html

 


 

"ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE!"

Perjantai 24.1.2025.
Vaaran paikka.
Pysäkiltä lähtiessä joutuu kulkemaan 50 metriä jäistä tienteunaa, jossa ei ole senttiäkään piennarta tällä ruuhka-aikaan vilkkaalla tiellä Kirkkonummen Lapinkylästä Veikkolaan. Paikan vaarallisuudesta kertoo paikalleen jätetty katkennut valopylväs, jonka jo vuosia sitten henkilöauto katkaisi.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Rajontien pysäkiltä. Perjantaina 24.1.2024 15:38. Kuvat Pertti Manninen.

 




"ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE!"

 

Tiistai 21.1.2025.
Tervetuloa Trumpin aika alkoi
Ilta-Sanomat tiistaina 21.1.2025.


Tervetuloa uudelleen Kipu kyljessä voi olla vakava sairaus

Välkommen åter Trumpin aika alkoi

Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale. Tiistai 21.1.2025 12:45 ja 12:58. Pertti Manninen.


TV Rankkaa palautetta katsojilta 7 toipuu kohisten hymy "Ilman Mattia en olisi jaksanut" Tosi elämää Toivoin väkivaltaisen mieheni kuolemaa HBL Pohjoisen polut Hyvä olo Hyvä mieli & terve keho Ilta-Sanomat Trumpin kovat lupaukset Iltalehti Näin Suomi varautuu pahimpaan Huutokauppakeikari

Ilta-Sanomat Trumpin kovat lupaukset Lue arviot Muskin riemu Suudelma herätti huomiota Eläkeuudistuksesta syntyi sopu - tätä se tarkoittaa.
Iltalehti Trumpin valtakausi käynnistyi Nämä asiat muuttuvat Trump julistaa heti hätätilan Kaiken tämän Trump lupasi puheessaan Puolustusvoimain komentaja: Näin Suomi varautuu pahimpaan ... Näin eläkejärjestelmä aiotaan uudistaa.


Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale. Tiistai 21.1.2025 12:55. Pertti Manninen.

 


 

"ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE!"

 

Maanantai 20.1.2025.
Kukkulan kuningas
Lukijan kuva.
Akseli lähetti kuvan veljestään Fransista, joka on kivunnut aikamoiselle kivelle. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 18.1.2025 13:14. Kuva Akseli M.

Käänny kameraan! Käänny kameraan! Sinä vaaleahiuksinen käänny kameraan.



Lord of the World?



Merten valtias!
Donald Trump jossakin puhetilaisuudessaan Ylen Teema Fem-kanavalla valokuvan voimaa kertovassa ohjelmassa sunnuntaina 12.1.2025 21:47:40- 43- 43- 47 ja valas loiskuttaa mahtavan aallon kuvaajien iloksi tai kauhuksi sekunteja myöhemmin 21:47:47- 50. Kuvat ja kuvien nimet: Pertti Manninen.




Nettisanomat
25 vuotta sitten 20.1.2000.


Ensimmäinen kierros 16.1.2000


Halonen 40.0 Aho 34.4


Ei kantaa ei-äänestäneet 23.1 - Muut Uosukainen, Rehn, Hautala, Hakalehto, Kuisma 19.7 - Halonen 30.8 - Aho 26.5 - Yht. 100 % .



Riittääkö Halosen kaula? Kestääkö Ahon pinna? Lue!

Jaksaako Hakalehto? Kestääkö Kuisma? Pudottiko Hautala Uosukaisen ja Rehnin? Lue!

_________Ei kantaa - Halonen - Aho
19.1 HS: ___15-21 --- 40-46 --- 35-41
19.1 MTV3: 19-25 --- 40-46 --- 33-38
21.1 Yle: ___11-17 --- 46-52 --- 34-40


Playtime sunnuntaina 23.1 TV2:ssa.

http://www.nettisanomat.com/
2000/01/20/n0025etusivu.htm

2000/01/20/n0025presidentit.htm

2000/01/20/n0025presidenttigallup.htm

2000/01/20/n0025gallupitoikein.htm
2000/01/20/n0025sosialisointi.htm


Nettisanomat 25 vuotta sitten 20.1.2000.


"ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE" Lue!


Perjantai 17.1.2025.
Sopua.
Orava ja kottarainen sekä pienemmät linnut pärjäävät aika hyvin keskenään siemeniä syödessään.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 17.1.2025 12:11. Kuva Pertti Manninen.

Presidentti touhuaa ilman eduskunnan ja hallituksen päätöksiä.

Tällainen on Itämeren Nato-operaatio. Ilta-Sanomat keskiviikkona 15.1.2025.
Helsingin huippukokous. Stubbilta tiukka viesti Venäjälle. Näillä keinoilla Nato käy Putinin varjolaivastoa vastaan. Iltalehti keskiviikkona 15.1.2025.
Uusimaa. Kirkkonummi . Veikkola, K-Market. Keskiviikko 15.1.2025 13:17. Kuva Pertti Manninen.



Tie talvisotaan. Kenttäpostia. 4-2024. Oliko sota vältettävissä? Merja Ojanperä. Ihanat villasukat. n Sanomat.


Pääkirjoitus. Pysäyttäkää Stubb ajoissa!
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on vaaraksi Isänmaalle, kun hän sivuuttaa eduskunnan ja hallituksen touhutessaan vakavassa asiassa.
Hänellähän on tietenkin oikeus kutsua ja järjestää mieleisiään kokouksia, mutta hänellä ei ole niissä päätösvaltaa.
Tietenkin hän tietää tämän hyvin ja varmasti ulkomaiset osallistujatkin sen tietävät tullessaan valokeilaan.
Jolleivat eduskunta ja pääministeri Petteri Orpo ala näyttää Stubbille rajoja, niin pelkona on että vauhti vain kiihtyy.
Stubbhan on innokas ydinaseiden kannattaja ja jos päättäjät ja kansa eivät ole varuillaan, niin kohta kärjet ovat täällä jo varastoissakin.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Venla-palkintojen jako korvissa soiden perjantaina 17.1.2025 21:05. Nuorten ja lasten palkintoja jaetaan. Palkinnon sai HS Lasten uutiset.
21.3.2024. Pääkirjoitus. Pysäyttäkää Stubb ajoissa! Lue!
23.8.2024. Pysäyttäkää Stubb ajoissa! Osa2. Lue!




 

"ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE" Lue!

 

Tiistai 14.1.2025.
Pätkä.Laiturin pätkä. Uusimaa. Kirkkonummi. Vitträsk. Tiistai 14.1.2025 15:59. Kuva Pertti Manninen.

3000. numero!
100-numerot kuvalinkkeineen ja sisällys-
luetteloineen. Katso!

25 vuotta sitten 14.1.2000.
Presidentinvaalit 2000. Lue!


Vilskettä riittää!
Ainakin tiaiset ja punatulkut sekä kottaraiset tänään. Pikkutikkakin vilahti hetken.
Uusimaa. Kirkkonummi.Björkdal. Lauantai 11.1.2024 14:34. Pertti Manninen.

Lunta tupaan!Lunta terasssilla. The Murju. Kuvat


VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025.
Lue!





Sunnuntai 12.1.2025.
25 vuotta sitten 14.1.2000.






14.1.2000.


Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva todellinen tilanne!


Presidentinvaali 2000. Lue!

 



Lauantai 11.1.2025.

Vilskettä riittää!
Ainakin tiaiset ja punatulkut sekä kottaraiset tänään. Pikkutikkakin vilahti hetken.
Uusimaa. Kirkkonummi.Björkdal. Lauantai 11.1.2024 14:34. Pertti Manninen.


Lunta tupaan! Lunta terasssilla. The Murju. Kuvat


VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025.
Lue!

 


ILTA-SANOMAT tiistaina 26.11.2024 Kolkko raportti Nato-Suomesta ja Venäjästä ... Suomessa ei vieläkään ymmärretä, mitä Nato-jäsenyydestä seuraa maallemme "ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE"


Ilta-Sanomat tiistaina 26.11.2024. TÄNÄÄN. Asiantuntijoiden mukaan Suomessa ei vieläkään ymmärretä mitä Nato-jäsenyydestä seuraa maallemme. Natosta ei myöskään uskalleta keskustella kriittisesti.
"ENSISIJAINEN ISKUJEN KOHDE"
Pasi Lapinkangas
...
"Leena Vastapuu keskittyy tutkimuksessaan muun muasssa sukupuoleen, rauhaan ja turvallisuuteen sodassa ja sen jälkimainingeissa."
...
Norjan tilaamasta raportista löytyy suomalaisittain muun muassa tämä pysäyttävä virke: "... on todennäköistä, että tuleviin konflikteihin Venäjän kanssa liittyy maan joukkojen suoria hyökkåyksiä Norjan naapurimaita vastaan ..."
...
... käytännössä sitä, että Suomi vastaa nyt "suuresta osasta Naton etulinjasta Pohjois-Euroopassa".
...
Artikla on kuitenkin varsin löyhästi määritelty. Sen kirjauksen mukaan Nato-maat voivat päättää muiden valtioiden auttamisvelvoitteesta "tarpeelliseksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien sotilaallisen voiman käyttö."
...
... päättäisivät itse, millaista tukea lähettäisivät hyökkäyksen kohteena olevalle maalle - vai lähettäisivätkö sitä lainkaan.
...
"... olemme tuudittautuneet siihen, että jäsenmailla on kollektiivinen vastuu ..."

...
...
...

"Meillä on valtavia leikkauksia lähes läpi koko yhteiskunnan, ja samaan aikaan olemme valmiita laittamaan aivan valtavia rahoja puolustustarpeisiin."

Ilta-Sanomat tiistaina 26.11.2024.


Ilta-Sanomat
https://www.is.fi › kotimaa › art-2000010831403

Tutkija Leena Vastapuu näkee Suomen Nato-politiikassa ...
5 päivää sitten
— Tekstissä todetaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden muuttaneen merkittävästi pohjoismaista sotilaallista karttaa. Se tarkoittaa raportin mukaan ..
Miksi vaikenemme?
Asiantuntijoiden mukaan Suomessa ei vieläkään ymmärretä, mitä Nato-jäsenyydestä seuraa maallemme. Norjalaisten tilaamassa raportissa esitetään kaunistelematon skenaario, josta Suomessa tutkijan mukaan vaietaan – tietystä syytä.
Kuvateksti:
Suomi liittyi Natoon huhtikuussa 2023. Asiantuntijoiden mukaan moni puolustusliittoon ja Suomen rooliin liittyvä asia on yhä hämärän peitossa. Kuva: HS, Lehtikuva, kuvankäsittely: IS

Pasi Lapinkangas
25.11. 6:00
Tuore puolustusselvitys antaa koruttoman kuvan Nato-Suomen asemasta Venäjän rajanaapurina. Yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen raportissa hahmotellaan Suomen, Ruotsin ja Norjan rooleja ”todennäköisessä konfliktissa” Venäjän kanssa.

Norjan tilaamasta raportista löytyy suomalaisittain muun muassa tämä
pysäyttävä virke:


tilaajille
Haluatko lukea lisää? Tilaa IS Extra ja pääset lukemaan tämänkin jutun. Saat myös rajattoman pääsyn kaikkiin IS Extran sisältöihin sekä lukuoikeuden Ilta-Sanomien digilehtiin. Voit irtisanoa tilauksen koska tahansa.
https://www.is.fi › kotimaa › art-2000010831403


Kuvat. Tiistaina 26.11.2024 10:44 Kirkkonummen Tokmannilla ja 12:02 Kirkkonummen keskustan R-kioskilla. Pertti Manninen.

 



Perjantai 10.1.2025.
Lunta tupaan! Lunta terasssilla. The Murju. 14:07


Lunta verkossa. Rasmuksen ulkoilualue. 16:04.


14:24. Julkkikset pakenivat kodeistaan. Ilta-Sanomat. - Karmivia asioita Venäjästä. Iltalehti. K-Market.
Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola ja Björkdal. 10.1.2024. Pertti Manninen.


VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025.
Lue!



 

Keskiviikko 8.1.2025.
VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025.
Lue!

8.1.

6.1.

5.1.

4.1.

3.1.

2.1.

1.1.



Keskiviikko 8.1.2025.
Reippahasti käypi askeleet.
Keskiviikko 8.1.2025 16:14. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Vanha rantatie - Kirkkonummetie.
Kuva Pertti Manninen. LAAJENNA!

http://www.nettisanomat.com/2024/12/23/etusivu.html


VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025.
ILTA-SANOMAT. MUUTOS VENÄJÄN SUOMI- PROPAGANDASSA
ILTALEHTI. Venäjällä kovia VÄITTEITÄ SUOMENRAJASTA

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010922164.html

Tällainen on ”iso tarina”, jota Venäjän propaganda kertoo Suomesta – muutos viime kuukausina.
Venäjän pitkäaikaisten väitteiden mukaan se ei ole koskaan aloittanut sotaa tai syyllistynyt sotarikoksiin, vaan taistelee fasismia vastaan ja on rauhan puolella. Nyt näitä väittämiä sovelletaan myös Suomeen. ILTA-SANOMAT.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/40068747-8819-4686-9357-2cdf7bf240c7

Venäjällä kovia väitteitä itärajasta – Näin kommentoi rajan pinnassa asuva Jani.
Itärajan läheisyydessä asuva Jani Kiesi sanoo, että paikalliset asukkaat seuraavat ”tarkalla silmällä vieraita liikkujia”. ILTALEHTI.

VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ. Tasavallan presidentti Alexander Stubb 30.11.2024 ja 1.1.2025
Ilta-Sanomat. Yle: Stubb torjuu puhelun Putinille.
"Alexander Stubb ei ole harkinnut puhelua Venäjän presidentille Vladimir Putinille."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010870566.html


Uudenvuodenpuhe. "Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta Suomeen ei kohdistu välitöntä sodan uhkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjä olisi lakannut olemasta suurin turvallisuus-
uhkamme. Se on sitä ollut ja tulee sitä valitettavasti olemaan."
https://www.presidentti.fi/tasavallan-presidentti-alexander-stubbin-uudenvuodenpuhe-1-1-2025/




Reippahasti käypi askeleet.
Keskiviikko 8.1.2025 16:14. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Vanha rantatie - Kirkkonummetie.
Kuva Pertti Manninen. LÄHENNÄ!


 

2.1. - 3.1. - 4.1. - 5.1. - 6.1. - 8.1. - >>>
Haku: "SANOMANETTI - & sana"

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

 


 

Jyväskylässä 2025 Seminaarinmäellä.


14:13


14:13


14:17

Kaatunut skuutti - Tiiliseinän pätkä -
JR 48:n muistokivi.

Pertti Manninen. Jyväskylä. Seminaarinmäki. Keskiviikko 1.1.2025.

Jalkaväkirykmentti 48 (JR 48) oli Pohjois-Hämeen sotilasläänin Jyväskylän suojeluskuntapiirin 18. – 22. kesäkuuta 1941 perustama jatkosotaan perustama Suomen maavoimien jalkaväkirykmentti, joka liitettiin 18. divisioonaan.
Tappiot
Hyökkäysvaihe (10.7. – 22.11.1941) Kaatuneina 330 Jäänyt vangiksi 3. Asemasotavaihe (23.11.1941 – 9.6.1944) Kaatuneina 239 Jäänyt vangiksi 4. Torjuntataistelut (9.6.1944 – sodan loppuun) Kaatuneina 299 Kadonneina 78 Jäänyt vangiksi 36.
Yhteensä 946 kaatunutta ja yli 1 300 haavoittunutta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkav%C3%A4kirykmentti_48_(jatkosota)

 


 

Joulukuu 2024

Marraskuu 2024


Vuosi kuvissa.

1.1. - 1.3.2024.

Vuosi kuvissa.

1.3. - 1.5.2024.

Vuosi kuvissa.

1.5. - 29.6.2024.

Vuosi kuvissa.

29.6. - 1.9.2024.

Vuosi kuvissa.

1.9. - 1.11.2024.

Vuosi kuvissa.

1.11. - 31.12.2024.

 


 

 


Siittimen palautus. Loppukevennys ETV:n uutis-lähetyksessä 25.3.2011.


Siittimen palautus Rakveressa.
Loppukevennys ETV:n uutislähetyksessä perjantaina 2011-03-25 klo 21:37

Ago Gaskov Rakvere - Andres Jaadla Rakvere Linnapea - Tauno Kangro kujur (kuvanveistäjä)
Erittäin vapaa käännös ja mobikuvat Pertti Manninen

Tere, vana" Te peate siin veel võimlema.
Oi, nüüd ma rikun autoriõigused ära.

Terve vanha! Siinä seisot vielä kyvyttömänä.
Oi, nyt mä annan sen takaisin.


Alkuperäinen sivu, jossa kuvat korkeampia täällä.

http://www.nettisanomat.com/2011/03/26/siittimenpalautus.htm

10 kuvaa

 

Lokakuu 2024

Syyskuu 2024

Elokuu 2024



 

Heinäkuu 2024

Kesäkuu 2024

Toukokuu 2024



Heurekan 
astronautit: 

 

 

 

Akseli, Frans 
ja Lasse. 

Tiedekeskus Heurekan reissulta tiistaina 25.6.2024. Kuvat lähetti Lasse M.



 




















TAKASIVULLE




2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

SANOMANETTI - N.o 3008 - Maanantai 03.02.2025 - Kuvat. (Ääntä ei kuulu.) yle Novosti 16:52. yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. Uusi Eden-musikaali kertooo ydisodan jälkeisestä maailmasta. yle Novosti Jevgeni Bogdanov journalist Yle. Viittomakieliset uutiset 16:59. yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. Yhteisvastuukeräys. Keräys alkoi, apua nuorille Suomessa ja maailmalla Yle.fi Trumpin tullit osuvat omiin kuluttajiin. yle uutiset. Yle Uutiset 17:00. yle TV1 Pahoittelemme häiriöitä äänessä. yle uutiset. (Ääntä ei kuulu.) "(Ääntä ei kuulu.)" Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 2.2.2025 16:52- 17:00. Kuvat Pertti Manninen. - Alexander Stubb. - Arkisto. 20 vuotta sitten 3.2.2005. - Outo ovela optio - SanomaWSOY - kansallismaiseman tuho - Helsinki - Töölönlahti - kaava - Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005, pääuutinen: Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta. "Aikaisemmin on uskottu, että kaupungin kiintiöstä luovutettavan SanomaWSOY:n optiotontin jälkeen kaupungille ei jää Töölönlahdella rakennusalaa. Tähän perustuen keskustakirjastolle ei ole ollut Töölönlahdella tilaa." Hokkus pokkus! Selostus raadollisesta saalistamisesta. Kun kaupungilla meni huonosti, niin rikas mies - Aatos Erkko - iski itsensä historialliseksi kaupunkikuvan turmelijaksi. Tässä selostus! Kaikki arkistot eivät ole kiinni. - Pertti Manninen - Arkisto. 20 vuotta sitten 3.2.2005. - Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo. "Kuten aina, tässäkin tarinassa löysät ja lipevät puheet inhottavat enemmän kuin tosiasiat. Palataan maan pinnalle. Todetaan, ettei suomalaisellakaan kapitalistilla ole isänmaata. On vain krokotiilien suo." ----- SANOMANETTI - N.o 3007 - Lauantai 01.02.2025 - Linkit koottuna viiiteen viimeiseen. ----- SANOMANETTI - N.o 3006 - Maanantai 27.01.2025. - Tänään on kulunut päivälleen tasan 80 vuotta, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti ja avasi Auschwitzin keskitysleirin. - Arkisto, Nettisanomat 20 vuotta sitten 27.1.2005. - 27.01-päivälle on annettu nimeksi vainottujen päivä, kaikkien vainottujen ja tapettujen muistolle. Emme saa unohtaa yhtäkään, emme saa hyväksyä tappamista. - Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01. - chaplinpuhediktaattori.htm - Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta. .----- SANOMANETTI - N.o 3005 - Lauantai 25.01.2025. - Kuva - Pikaluistelukisat. Lukijan kuva. Keski-Suomi. Jyväskylä. Viitaniemi. Lauantai 25.1.2025 14:02. Henri N. - Onko yleisöä, muita kuin kuvaaja? - Vieressä oli toinen kuvaaja. Katsomossa oli vähän katsojia. - Oliko kansalliset? - Ulkomaalaisia oli kisaamassa! (15:33- 16:13). - 3005. numero! Joka sadas kuvalinkki ja sisällysluettelo 1999- 2025. - .Ex-presidentti ärsyyntyi - Ex-pääministeri hempeili ja nykyinen USA:n presidentti havittelee, kenties. Iltalehti 25.1.2025.. - Sauli Niinistö ärsyyntyi ... kertoi olevansa ärsyyntynyt siihen, että Euroopan johtajat kieltäytyvät puhumasta rauhasta Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, mutta samalla odottavat tuloksia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Putinin keskustelusta. - Iltalehti 25.1.2025. Sanna Marin hempeilee Zelenskyille ja kuittailee Putinille somessa ... lähetti Instagram-tarinassaan piikin Vladimir Putinille. - Iltalehti 25.1.2025. . Trump saattaa havitella myös Suomen rikkauksia. Yhdysvaltain presidentin himoitsemia harvinaisia maametalleja sijaitsee myös Suomessa.... Geologian tutkimuskeskuksen mineraalitalouden ratkaisujen erikoisasiantuntija Bo Långbacka kertoo. - Arkisto. 2013. "Julkinen halu". Kuva - 2013. Presidentin kirje. Kuka oli vuotaja? Niinistö itse? Pääministeri Jyrki Katainen? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen? ----- SANOMANETTI - N.o 3004 - Perjantai 24.01.2025. - Kuva - Vaaran paikka. Pysäkiltä lähtiessä joutuu kulkemaan 50 metriä jäistä tienteunaa, jossa ei ole senttiäkään piennarta tällä ruuhka-aikaan vilkkaalla tiellä Kirkkonummen Lapinkylästä Veikkolaan. Paikan vaarallisuudesta kertoo paikalleen jätetty katkennut valopylväs, jonka jo vuosia sitten henkilöauto katkaisi. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Rajontien pysäkiltä. Perjantaina 24.1.2024 15:38. Kuvat Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 3003 - Tiistai 21.01.2025. - Kuvat - Tervetuloa Trumpin aika alkoi Ilta-Sanomat tiistaina 21.1.2025. ...loa uudelleen Kipu kyljessä voi olla vakava sairaus Välkommen åter Trumpin aika alkoi Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale. Tiistai 21.1.2025 12:45 ja 12:58. Pertti Manninen. TV Rankkaa palautetta katsojilta 7 toipuu kohisten hymy "Ilman Mattia en olisi jaksanut" Tosi elämää Toivoin väkivaltaisen mieheni kuolemaa HBL Pohjoisen polut Hyvä olo Hyvä mieli & terve keho Ilta-Sanomat Trumpin kovat lupaukset Iltalehti Näin Suomi varautuu pahimpaan Huutokauppakeikari Ilta-Sanomat Trumpin kovat lupaukset Lue arviot Muskin riemu Suudelma herätti huomiota Eläkeuudistuksesta syntyi sopu - tätä se tarkoittaa. Iltalehti Trumpin valtakausi käynnistyi Nämä asiat muuttuvat Trump julistaa heti hätätilan Kaiken tämän Trump lupasi puheessaan Puolustusvoimain komentaja: Näin Suomi varautuu pahimpaan ... Näin eläkejärjestelmä aiotaan uudistaa. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale. Tiistai 21.1.2025 12:55. Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 3002 - Maanantai 20.01.2025 - Kuvat - Kukkulan kuningas Lukijan kuva. Akseli lähetti kuvan veljestään Fransista, joka on kivunnut aikamoiselle kivelle. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 18.1.2025 13:14. Kuva Akseli M. - Käänny kameraan! Käänny kameraan! Sinä vaaleahiuksinen käänny kameraan. Lord of the World? Merten valtias! Donald Trump jossakin puhetilaisuudessaan Ylen Teema Fem-kanavalla valokuvan voimaa kertovassa ohjelmassa sunnuntaina 12.1.2025 21:47:40- 43- 43- 47 ja valas loiskuttaa mahtavan aallon kuvaajien iloksi tai kauhuksi sekunteja myöhemmin 21:47:47- 50. Kuvat ja kuvien nimet: Pertti Manninen. - Nettisanomat 25 vuotta sitten 20.1.2000. Ensimmäinen kierros 16.1.2000. - Kuvalinkit- - --- SANOMANETTI - N.o 3001 - Perjantai 17.01.2025. - Kuva - Sopua. Orava ja kottarainen sekä pienemmät linnut pärjäävät aika hyvin keskenään siemeniä syödessään. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. - Presidentti touhuaa ilman eduskunnan ja hallituksen päätöksiä. Tällainen on Itämeren Nato-operaatio. Ilta-Sanomat keskiviikkona 15.1.2025. Helsingin huippukokous. Stubbilta tiukka viesti Venäjälle. Näillä keinoilla Nato käy Putinin varjolaivastoa vastaan. Iltalehti keskiviikkona 15.1.2025. Uusimaa. Kirkkonummi . Veikkola, K-Market. Keskiviikko 15.1.2025 13:17. Kuva Pertti Manninen. Tie talvisotaan. Kenttäpostia. 4-2024. Oliko sota vältettävissä? Merja Ojanperä. Ihanat villasukat. n Sanomat. Pääkirjoitus. Pysäyttäkää Stubb ajoissa! --- SANOMANETTI - N.o 3000 - Tiistai 14.01.2025.- Kuva. Pätkä.Laiturin pätkä. Uusimaa. Kirkkonummi. Vitträsk. Tiistai 14.1.2025 15:59. - 3000. numero! 100-numerot kuvalinkkeineen ja sisällysluetteloineen. --- SANOMANETTI - N.o 2999 - Sunnuntai 12.01.2025. - Neljännesvuosisata on kulunut. 14.1.2000. Presidentinvaali 2000. --- SANOMANETTI - N.o 2998 - Lauantai 11.01.2025. - Kuva - Vilskettä riittää! Ainakin tiaiset ja punatulkut sekä kottaraiset tänään. Pikkutikkakin vilahti hetken. Uusimaa. Kirkkonummi.Björkdal. Lauantai 11.1.2024 14:34. Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 2997 - Perjantai 10.01.2025. - Kuvat - Lunta tupaan! Lunta terasssilla. The Murju. 14:07 Lunta verkossa. Rasmuksen ulkoilualue. 16:04. 14:24. Julkkikset pakenivat kodeistaan. Ilta-Sanomat. - Karmivia asioita Venäjästä. Iltalehti. K-Market. Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola ja Björkdal. 10.1.2024. Pertti Manninen. --- SANOMANETTI - N.o 2996 - Keskiviikko 08.01.2025. - Kuvat- Reippahasti käypi askeleet. Keskiviikko 8.1.2025 16:14. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Vanha rantatie - Kirkkonummetie. Kuva Pertti Manninen. - VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ 7.1.2025. ILTA-SANOMAT. MUUTOS VENÄJÄN SUOMI- PROPAGANDASSA - ILTALEHTI. Venäjällä kovia VÄITTEITÄ SUOMENRAJASTA - Tällainen on ”iso tarina”, jota Venäjän propaganda kertoo Suomesta – muutos viime kuukausina. Venäjän pitkäaikaisten väitteiden mukaan se ei ole koskaan aloittanut sotaa tai syyllistynyt sotarikoksiin, vaan taistelee fasismia vastaan ja on rauhan puolella. Nyt näitä väittämiä sovelletaan myös Suomeen. - ILTA-SANOMAT. Venäjällä kovia väitteitä itärajasta – Näin kommentoi rajan pinnassa asuva Jani. Itärajan läheisyydessä asuva Jani Kiesi sanoo, että paikalliset asukkaat seuraavat ”tarkalla silmällä vieraita liikkujia”. ILTALEHTI. - VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ. Tasavallan presidentti Alexander Stubb 30.11.2024 ja 1.1.2025 - Ilta-Sanomat. Yle: Stubb torjuu puhelun Putinille. "Alexander Stubb ei ole harkinnut puhelua Venäjän presidentille Vladimir Putinille." - Uudenvuodenpuhe. "Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta Suomeen ei kohdistu välitöntä sodan uhkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjä olisi lakannut olemasta suurin turvallisuus- uhkamme. Se on sitä ollut ja tulee sitä valitettavasti olemaan." ---- SANOMANETTI - N.o 2995 - Maanantai 06.01.2025. Loppiainen. .- "6.1." 2000- 2025. . ... . --- SANOMANETTI - N.o 2994 - Sunnuntai 05.01.2025. - Matkakuvia 2. Musiikkitalon nurkka. Hakasalmen huvila. Finlandia-taloa. Hesperian puisto. Oopperataloa. Kisahallin pysäkillä. Töölön sähköhuolto. Rinimex tyhjänä. Ravintola Karhu Ministeri. Neste Express. Pertti Manninen. Torstai 2.1.2025 16:14-16:24. --- SANOMANETTI - N.o 2993 - Lauantai 03.01.2025 - Arkisto - Uutta Vuotta, 26 vuotta 2000- 2025. - . 1.1.2025. 1.1. HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA - GOTT NYTT ÅR Jyväskylässä Seminaarinmäellä 14:17 JR 48:n muistokivi. Pertti Manninen. Uutta Vuotta, 26 vuotta 2000- 2025. --- SANOMANETTI - N.o 2992 - Perjantai 03.01.2025 - Kuvat - Matkakuvia. Hotelli Presidentti. Pikkuparlamentti. Menneet ritarit .Oodi ja Laulupuut. Musiikkitalo.. --- SANOMANETTI - N.o 2991 - Torstai 02.01.2025 - Kuvat - Koiran elämää Jyväskylässä 12:07 Lahdessa 14:23. - 25 vuotta sitten. Viikon moka. Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti. --- SANOMANETTI - N.o 2990 - Keskiviikko 01.01.2025 - Kuvat. Jyväskylässä Seminaarinmäellä 14:13 Kaatunut skuutti - Tiiliseinän pätkä - JR 48:n muistokivi. Pertti Manninen.--- SANOMANETTI - N.o 2999 - Tiistai 31.12.2024. - Arkisto. Tsunami 20 vuotta.. - Kuvavuosi 2024. Vuosi kuvissa. 1.11-31.12..2024.--- - --- --- --- ---- SMILE from MODERN TIMES - --- etusivu - Maanantai 3.2.2025 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - N:o 3008. - Sivu 2025-02-03, nettiin 2025-02-03 16:02, linkkejä 2025-02-03.



"Haukkaavan logon" teki Jaikon kurssilla 1999 Mika. Ensimmäisen kerran logo oli lehdessä tortaina 30.9.1999. Pari vuoden jälkeen se korvautui steriilillä kirjainlogolla. Nyt se on taas mukana! 

TOIMITUS päätoimittaja
Kuva: Mika Hänninen
Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. copyright nettisanomat.com
Sivut valmisti Pertti Manninen, Kuva sivulta:
http://www.nettisanomat.com/2002/10/17/popupkulkijasin.htm


2022-06-17. Tarvitsetko ...
2022-12-23. Kuusi syytä ...
2023-06-26. Aktiivinen.
2023-09-21. Yli 20 mg ...


 


Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (20.01.2025- 02.03.2025) nettiin maanantaina 03.03.2025.