12
09
12

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

202
203
204
 

Etusivulle torstaina
19.06.2003


 

 

 

 
 

Pääkirjoitus 19.06.2003.
Pertti Manninen, sanomanetti.fi.

"Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto."
Georg Henrik Wright.
Ajatus ja julistus. 1955.

Georg Henrik Wright
Suuren ajattelijan Georg Henrik Wrightin kuoleman hetkelläkin on entistä enemmän taisteltava paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kukin kykyjensä mukaan. Nuorena opiskelijana kävin kuuntelemassa hänen yleisöluentoaan Helsingin yliopiston suurimmassa salissa. Sali natisi liitoksissaan, kun kaikki yrittivät mahtua mukaan. Osa seisoi, osa istui käytävillä. En enää muista luennon tarkkaa aihetta. Sen kuitenkin muistan, että puhe oli vaikuttava ja jätti jälkensä nuoreen kuulijaan. Toisen kerran hän vaikutti syvästi, minuun ja muihin, kun hän kirjoitti Vietnamin sodan vastaisen kirjoituksen Helsingin Sanomissa, muistini mukaan koko sivun pituisen. Se oli käännekohta. Arvovaltainen humanisti toi perustellun sodan vastustamisen yleiseen tietoisuuteen. Vuosikymmeniä sitten.

Asenteellinen ja varovainen Helsingin Sanomat
Sodan vastustaminen on edelleen ajankohtaista. Valtakunnan päälehti on muuttunut militaristisemmaksi. Ennen Irakin sotaa se kirjoitti viimeisenä laajoista kansalaisten mielenosoituksista ympäri maailmaa. Sitten lehti selosti USA:n yritykset painostaa YK:n turvallisuusneuvoston jäsenet sodan puolelle varsin ponnettomasti. Varsinaisen sodan loppuvaiheissa kaadetun Saddamin patsaan kasvojen peittäminen USA:n lipulla oli lehdelle liikaa. Viikkoja myöhemmin asiaa käsiteltiin toisessa yhteydessä. Muutenkin on usein sattunut, että kannan muodostaminen kestää päivän kauemmin kuin esimerkiksi Dagens Nyheterilla.

Aatos Erkon demokraattisen lehdistön tehtävät vuodelta 1958 löytyneet!
Suomessa pääministeri Anneli Jäätteenmäki kompastui osin omaan näppäryyteensä, mutta myös siihen raivokkaaseen ajojahtiin, jota varsinkin Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat kävivät. Näitä lehtiä julkaisevan yhtiön SanomaWSOY:n pääomistaja on Aatos Erkko, jonka "demokraattisen lehdistön tehtävät" osuivat sattumalta käsiini kirpputorilta löytämästäni Viikkosanomista vuodelta 1958. Kaksi tähän kohtaan sopivaa tehtävää: "Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu." ja "sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii." Yleviä tehtäviä.

Valikoitua kertomista ja käsittelyä
Ajankohtaisessa Irak-vuodossa Helsingin Sanomat ei kertonut pääministeri Paavo Lipposen presidentti George W. Bushin tapaamisesta ollenkaan. Ei ainakaan siinä painoksessa, joka minulle tuli. Anneli Jäätteenmäki sai kyllä erikoiskäsittelyn. Välillä tuntui siltä, että Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä oli lyönyt vetoa siitä, että pääministeri saadaan pois virasta kirjoittelulla. Pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarain ministeri Sauli Niinistö saivat kyllä silkkihansikas-käsittekyn Soneran UMTS-miljardien hupeloinnissa. Olisipa lehdet tai poliisi tutkineet ministerien väitteitä siitä, että kaupoista ei sanallakaan missään keskusteltu. Niinistö luki lehdistä ja Lipposella oli kuulovaurio.

Oppositiojohtaja teki palveluksen isänmaalle
Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäli teki kuitenkin palveluksen isänmaalle. Pääministeri Paavo Lipposen militaristinen uho sai nolon lopun. Ei saa Lipponen järjestettäväkseen suurta kansainvälistä kokousta. Expressenin mukaan Ruotsin pääministeri Göran Persson tulee saamaan kannukset valtiomiestaidoistaan. Muutenkin kansalaisten NATO-vastaisuus on hirveää ja EU:n yhteinen puolustus on nyt se, minkä nimeen vannotaan. Kansalaisille tosin unohdetaan kertoa, että se onkin NATO uudella nimellä.

Oraakkeli Lasse Lehtinen
Ilta-Sanomat antoi auliisti tilaa Jäätteenmäen hakkaajille. Lasse Lehtinenkin osallistui karkeloihin, mutta viisaana miehenä kysyi kuitenkin kirjoituksensa viimeisessä lauseessa suurin piirtein näin: Onko kuitenkin kysymyksessä Suomen linjan valinnasta ulkopolitiikassa? Uskomaton suoritus vesittää kirjoitus ja saada menemään se läpi sensuurista!

"SDP kostaa aina"
"Kepu pettää aina"-sloganin rinnalle nousee nyt "SDP kostaa aina"-slogan! Ex-pääministeri Esko Aho ei näytä saavan anteeksi työreformiseikkailujaan ikinä. Omituisena politiikan jäähdyttelijänä hän on kuitenkin kertomansa mukaan varoittanut Anneli Jäätteenmäkeä Irak-kortin käytöstä! Ota tästä nyt selvää.

"Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto."
Georg Henrik Wright
Ajatus ja julistus. 1955.

"Nykyaikaisessa Suomessa on tärkeätä, että ulkopolitiikan tosiasiat ovat kansalaisten tiedossa ja niistä voidaan käydä demokraattista keskustelua. Demokraattisessa maassa kansalaisten on saatava tietää, mitä heidän turvallisuudestaan päätetään tai sovitaan."
Pääministeri Anneli Jäättenmäki 18.06.2003 klo 11 viimeisessä puheessaan Eduskunnalle.

Lipposen ja eliitin militaristisuuden paljastukseksasta sai maksaa kovan hinnan
Pääministeri Paavo Lipponen lausui julkisesti vielä joitakin viikkoja ennen sotaa, että määrättömästi ei voida odottaa asetarkastajien työtä. YK:n sota-mandaattia hän ei ainakaan selvästi maininnut. Jäätteenmäki väitti, että Lipposen hallitus täsmensi Irak-polittiikkaansa 7. maalikuuta 2003. Silloinen ja nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kiisti tämän käydyssä tässä viimeisessä keskustelussa. Ei ole ensimmäinen kerta kun Tuomiojallakin pyyhitään pöytää. Jäättenmäki tiesi käyvänsä lahtipölkylle, siksi hän sanoi sen mikä hänen mielestään sanottava oli. Vaikka hän kuinka olisi nuollut Lipposen kenkiä, armoa ei olisi saanut.

Median sekoilua vuotajan asianajajan ehdoilla
Mitä Anneli Jäätteenmäki oli sitten pyytänyt tasavallan presidentin neuvonantaja Martti Manniselta. Kaikkien alojen asiantuntija asianajaja Matti Wuori sai televisiossa useina päivinä kritiiköttämästi selostaa mikä konna Jäätteenmäki oikein on. Aluksi hän piti mahdollisena, että Jäätteenmäki on syyllistynyt yllytysrikokseen, siis yllytysrikokseen! Wuoren päämies on lainopillisen koulutuksen saanut lainopin kandidaatti. Seuraavana päivänä Wuori sai selostaa televisiossa, kuinka Jäätteenmäki oli oikein kovasti pyytänyt asiakirjoja, rikoskin näytti sitten hiukan ilmeisemmältä! Ei oikeus voi tuomita Jäätteenmäkeä yllytysrikokseen ellei hän sitten ole käyttänyt naisellisia keinoja saadakseen paperit. Odotan mielenkiinnolla asianajaja Matti Wuoren seuraavaa esiintymistä. Onneksi oikeushan tuomion antaa kaikkien onneksi.

Vapise Kepu, SDP kostaa aina!
Omat hylkäsivät Jäätteenmäen. Televisiotenttiin, jossa Jäätteenmäki nosti Irak-asian pöydälle ja vilautteli MTV3:n Merja Ylä-Anttilan mukaan papereita, puoluesihteeri Eero Lankia oli tullut suoraan maakunnasta rappuja juosten, eikä tiennyt mitään, ei sitten niin mitään mitään koko Irakista. SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma yrittää olla sovinnollisen näköinen siinä onnistuen ja väittää, että mikään ei jää hiertämään. Paavo Lipponen ei kyllä pystynyt peittämään tyytyväisyyttään. Vapise Kepu, SDP kostaa aina!

"Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto."
Georg Henrik Wright
Ajatus ja julistus. 1955.

Pääkirjoitus 19.06.2003.
Pertti Manninen, sanomanetti.fi. KIrjoitettu antaa mennä-metelmällä. Vain joitakin sijamuotoja ja päähenkilöiden kulloisiakin titteleitä on korjattu sekä väliotsikot lisätty. Lause Georg Henrik von Wrightin teoksesta on myös lisätty alkuun ja loppuun, ei väliin..

   
"Naama käden päässä." Kuva: Pertti Manninen maanantaina 03.06.2003. Nilakka.
         
 

02.01.2003: Vuoden nuolaisu.
16.01.2003: Helsingin Sanomat ei kertonut.

Tulossa: Helsingin Sanomat vääristeli HS-Gallupin tuloksen. Nyt tarkoituksellisesti valehdellen?

Tulossa: Linkkisivu.

     

1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 


EXPRESSEN AVSLÖJAR

EXPRESSEN AVSLÖJAR
"... seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät." Aatos Erkko. Puolueeton ja puolueellinen lehdistö. Viikkosanomat 29.08.1958. "Demokraattisessa maassa kansalaisten on saatava tietää, mitä heidän turvallisuudestaan päätetään tai sovitaan." Anneli Jäätteenmäki 17.06.2003. Helsingin Sanomat. "82 irakiska motståndsmän dog när hårda strider bröt ut i ett misstänkt terroristläger..." 12.06.2003. Expressen.
Attack i natt mot USA-bas. 14.06.2003. Aftonbladet.
Världens ledare till Stockholm för toppmöte om terrorismen. "Går allt i lås blir detta den största globala händelsen i modern tid i kriget mot den internationella terrorismen." Vi kommer att stå högt på al-Qaidas lista. "Toppmötet ger förstås statsminister Göran Persson ännu ett tillfälle att spela rollen som internationell statsman." Expressen 15.06.2003.


Etusivulle
19.06.2003
 


Pääkirjoitus  
 

Kuolema Nykissä

Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.

 

  Viikon linkki  
  3 x imagine  

  Sodan kuva  
  Verisuihku  

  Kuvagalleria  
  Ajan kuvat  
  Uudet kuvat  
  Unelmoinnit  
  Vanhat kuvat  
  Dokumentit  
  Animoinnit  

  Ajatuksia  
  Tieto tulvii. Mikä säilyy? Mikä hävitetään?  
  Pääkirjoitus Uusi demokratia  

 

12
Juhannuksena, torstaina 19. kesäkuuta 2003. Numero 203.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
 

Tanke och förkunnelse. 1955. Ajatus ja julistus. Suomentanut Jussi Aro 1961.
"Olen yrittänyt osoittaa, että miten rationalisuuden arvoa koskeva kysymys asetetaankin, niin vastaus viittaa kahteen suuntaan. Tieto on samassa määrin onnen ja onnettomuuden, hyvien tekojen ja pirullisuuden väline. Tieto voi olla yksilön korkein, mutta myös tuhoisin elämänmuoto."

Georg Henrik von Wright.

     
 

Akateemikko Georg Henrik von Wright 1916 - 2003.
Tutkija oli loogikko, filosofi ja taisteleva humanisti. Katkelmia Ilkka Niiniluodon muistokirjoituksesta. HS 19.06.2003
Ajatuskatko. Katkelmia haastattelusta sanomanetti.fi 11.10.2001.

     
 

Kommentteja kaikesta. Pääkirjoitus.
Georg Henrik Wright. Asenteellinen ja varovainen Helsingin Sanomat. Aatos Erkon demokraattisen lehdistön tehtävät vuodelta 1958 löytyneet! Valikoitua kertomista ja käsittelyä. Oppositiojohtaja teki palveluksen isänmaalle. Oraakkeli Lasse Lehtinen. "SDP kostaa aina". Lipposen ja eliitin militaristisuuden paljastukseksasta sai maksaa kovan hinnan. Median sekoilua vuotajan asianajajan ehdoilla. Vapise Kepu, SDP kostaa aina!

     
  Viikon kuva. Vihdoinkin kesä!
     
 

Eurooppa yhdentyy: LIDL avasi Laukaan myymälänsä.
06.02.2003: LIDL tulee Laukaaseen.

     
  Suomalainen maisema.
     
Tulossa   Helsingin Sanomat vääristeli HS-Gallupin tuloksen. Nyt tarkoituksellisesti valehdellen?
     
Tulossa   Johan Galtung Jyväskylässä 16.06.2003: "Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta."
     
Näinä aikoina  

Sisällysluettelo: 2003 toukokuu.
Sisällysluettelo: 2003 kesäkuu.

     
Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan!
     
Ilmoitukset
     
Lukijan postia
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     
extra!  

Demokraattisen lehdistön tehtävät. Aatos Erkko. Viikkosanomat 29.08.1958.
Kansalaisten oikeus tietää. Anneli Jäätteenmäki jäähyväispuheessaan 18.06.2003.
Hyökkäykset jatkuvat Irakissa. Expressen ja Aftonbladet 15.06.2003.
De kommer till Sverige. Expressenin paljastus suuresta kokouksesta 15.06.2003.

     
 

Viime viikon poliittinen kuva.
Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! 12.06.2003

     
12


  Palvelut  
  - Kirjoita mielipiteesi  
  - Ilmoita ilmaiseksi  
  - Sää  

  Info  
  - Yhteydenotto  
  - SUOMI24  
  - GOOGLE  
  - TIETOVIIKKO  



 

  Lutakon HIIVA-galleria. Kesänäyttely.
http://lutakontaide.com
Messukatu 3, Lutakon vanha leipomo, Jyväskylä. Avoinna: ti-pe klo 12-17, la-su klo 10-15. Vapaa pääsy.

Näinä
aikoina
 

Sisällysluettelo: 2003 toukokuu.
Sisällysluettelo: 2003 kesäkuu.



TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2003/203. Sivut valmisti Pertti Manninen 19.06.2003, (June 21, 2003 10:03). Vanhempi kesätoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 2003/06/19 - sanomanetti.fi - Pääkirjoitus - Georg Henrik Wright - Vietnamin sota - Helsingin Sanomat - Irakin sota - USA - YK - Saddam- Dagens Nyheter - Anneli Jäätteenmäki - Ilta-sanomat - SanomaWSOY - Aatos Erkko - Viikkosanomat - Irak-vuoto - Paavo Lipponen - George W. Bush - Antti-Pekka Pietilä - Sauli Niinistö - Sonera - Expressen - Göran Persson - NATO - EU - Lasse Lehtinen - Kepu - SDP - Esko Aho - Erkki Tuomioja - Martti Manninen - Matti Wuori - MTV3 - Merja Ylä-Anttila - Eero Lankia - Eero Heinäluoma - Pertti Manninen - 03.06.2003 Nilakka - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


   

 

 

 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21.PM.