Kauppalehti. Presso. Raha & Valta. Olli Ainola. Lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Katkelmia.
Washington petti Max Jakobsonin.

“Yhdysvallat julkisti kolme viikkoa sitten virallisen versionsa vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaalista. Suurvalta kumoaa suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max Jakobsoniin. Se veti tukensa hänen urahaaveiltaan ratkaisten kilvan Itävallan Kurt Waldheimin eduksi. Suomalaisia sumutettiin siekailematta.”
Olli Ainola

“Joulukuun 21. vuonna 1971 on jäänyt historiaan suomalaisen diplomatian mustana päivänä. Vuosia käyty kampanja Max Jakobsonin valitsemiseksi YK:n pääsihteeriksi ja hartaasti odotettu ulkopolitiikan tähtihetki päättyi katkerasti maailmanjärjestön turvallisuusneuvostossa pidettyyn äänestykseen.

Voiton peri musta hevonen Kurt Waldheim; itävaltalainen valtiomies, joka sittemmin maansa presidenttinä joutui kansainväliseen boikottiin, kun hänen natsimenneisyytensä paljastui.

Suomessa tapauksesta on jäänyt kansakunnan muistiin se, että Jakobsonin valinnan esti Neuvostoliitto. Turvallisuusneuvoston pysyvänä edustajana se käytti vetoaan Jakobsonia vastaan, ja peli oli sillä selvä.

Tapaus on sodanjälkeisen ajan kiistellyimpiä aiheita. Yksimielisyyttä ei ole siitä, mikä oli Moskovan motiivi.

Oliko veto tähdätty pelkästään länsimielistä Jakobsonia vastaan - kuten Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittanut professori Juhani Suomi on selvittänyt - vai oliko se peräti suunnattu koko Suomen puolueettomuuslinjaa vastaan, kuten Jakobson on tulkinnut?

Kipeä kysymys on kuitenkin vähäpätöinen sivujuonne suurvaltojen juonittelujen verkossa. Uusien tietojen mukaan Neuvostoliitto ei ehkä ratkaissutkaan vaalia.

Waldheim tuli valituksi käytännössä Yhdysvaltain myötävaikutuksella. Se piti Jakobsonia houkutuslintunaan laskelmoidussa operaatiossa. Se tähtäsi istuvan pääsihteeri U Thantin kaatamiseen.

Jakobsonin ja Waldheimin kamppailusta paljastetaan ennen julkaisemattomia yksityiskohtia Yhdysvaltain virallisessa asiakirjasarjassa, jonka tuorein osa julkistettiin kolme viikkoa sitten 25. helmikuuta.

Foreign Relations of the United States - tai FRUS, jona se alalla paremmin tunnetaan - on vuodesta 1925 ilmestynyt mammuttimainen asiakirjasarja. Siihen kootaan presidenttikausittain Yhdysvaltain tärkeimpien ulkopolitiikan kysymysten olennaisimmat paperit sellaisenaan: salasähkeet, luottamukselliset muistiot ja keskeinen kirjeenvaihto.
…

Sarjan tuorein osa käsittelee presidentti Richard Nixonin kauden YK-politiikkaa. Kirjassa on omistettu kokonainen luku vuoden 1971 pääsihteerikysymykselle.
…

Jakobson kertoo saaneensa Yhdysvalloilta kaksi kertaa ehdottoman lupauksen tuesta. Ensimmäisen kerran kahden kesken Yhdysvaltain ulkoministeriltä William Rogersilta syyskuussa 1971 ja toisen kerran lokakuussa, jolloin läsnä oli myös muun muassa ulkoministeri Väinö Leskinen.
- Yhdysvallat tulee äänestämään teidän ehdokkaanne puolesta ja ampuu alas jokaisen muun ehdokkaan, joka nostaa päätään, oli Rogers Jakobsonin mukaan sanatarkasti todennut.

Yhdysvaltain virallisessa historiateoksessa ei ole Jakobsonin kertomista tapaamisista halaistua sanaa - sitoumuksista puhumattakaan.

Asiakirjakokoelma ei itse asiassa pidä ulkoministeri Rogersia edes päättäjänä. Hänellä oli Yhdysvaltain ulkopolitiikassa statistin osa.

Todellinen valta oli tässäkin asiassa presidentin turvallisuuspoliittisella neuvonantajalla Henry Kissingerillä ja hänen läheisimmällä avustajallaan Marshall Wrightilla.

Kolmas vahva mies oli Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs George Bush, joka myöhemmin valittiin presidentiksi ja joka on nykyisen presidentin George W. Bushin isä.
…

Amerikkalaisten taktiikka alkoi muotoutua syyskuussa sen jälkeen, kun Marshall Wright oli keskustellut Jakobsonin kanssa.

Wright kuvaili vaikutelmiaan Kissingerille toimittamassaan muistiossa. Vaikka Jakobson oli vahva ja osaava, Wrightiä kalvoi Bushin tapaan epäily, että jos Yhdysvallat kiinnittyy Jakobsoniin, loppusuoralla U Thant kiilaa ohi.
- Tehdään mikä on mahdollista, että päästään eroon Thantista, Henry Kissinger kirjoitti avustajansa muistion kulmaan.

Jakobsonista oli näin tullut Yhdysvalloille nappula, jolla krokattaisiin Thant. Tilalle talutettaisiin Waldheim sen jälkeen, kun Jakobson olisi kaatunut.

Suomalaisille valehdeltiin häpeämättä. Jakobsonin annettiin olla siinä uskossa, että Yhdysvallat olisi hänen takanaan.

Kampanjassa mukana ollut Risto Hyvärinen keskusteli Kissingerin kanssa 9. marraskuuta. Tapaamisesta laaditun amerikkalaisen muistion mukaan Kissinger oli vakuuttanut, että Yhdysvallat tukee Jakobsonia ja käyttää “parhaan vaikutusvaltansa”, haotta hänet valittaisiin pääsihteeriksi.

Kissingerin lausunto oli tyylipuhdas harhautus, jota Jakobsonin tukijoukot eivät osanneet tulkita.

Kohteliaita sanoja käyttämällä suomalaisiin pumpattiin piristeitä, että nämä jaksaisivat roikkua menossa mukana.

Seuraavana päivänä Kissinger nimittäin kirjoitti avustajalleen:
- Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin.
…

Vaalin lähestyessä suurlähettiläs Bush sai ohjeet tunnustella muilta turvallisuusneuvoston pysyviltä jäseniltä Jakobsonin läpimenon mahdollisuuksia. Ennen muuta piti työskennellä sen hyväksi, että U Thant ei saisi jatkoaikaa. Piti myös varoa tärvelemästä Waldheimin ehdokkuutta.

Osoittautui, että ainoastaan Englanti piti Jakobsonia parhaana.

Äänestykset aloitettiin neuvostossa 17. joulukuuta. Bush äänesti Jakobsonin puolesta, mutta ei käyttänytkään vetoa Waldheimia vastaan.

Tämä järkytti suomalaiset. Koko kampanjalta oli suomalaisten mielestä pudonnut pohja, sillä Bush paljasti näin venäläisille, että Waldheim kelpasi amerikkalaisille.

Jakobson epäili ensin, että Bush oli toiminut vastoin ulkoministerinsä ohjeita.
…

Jakobsonin mukaan oli näet sattunut niin, että äänestyksen alkaessa ulkoministeri Rogers oli ollut Nixonin luona Bermudassa. Sieltä oli lähetetty Bushille sähke, jossa kehotettiin käyttämään vetoa Waldheimia vastaan. Mutta ohje tuli perille liian myöhään.

Yhdysvaltain virallinen historiankirja kumoaa Jakobsonin kertomuksen.

Rogers todellakin oli lähettänyt sähkeen, mutta siinä ei suinkaan neuvottu käyttämään vetoa Waldheimia vastaan vaan hänen kohdallaan piti äänestää taktisesti tyhjää.

Suomalaisten toivonkipinää piti yllä enää Kiina. Kiinalaiset vakuuttivat suomalaisille estävänsä Waldheimin valitsemisen myöhemmissä äänestyksissä.

Tätä viestiä kiikutettiin myös Bushille, joka oman kertomuksensa mukaan luotti suomalaisten tietoihin.
- Ei epäilystäkään: kiinalaiset käyttävät vetoaan Waldheimia vastaan hamaan loppuun saakka, oli Jakobson Bushin mukaan vakuutellut.

Mutta viimeisessä vaalissa kiinalaisetkin pettivät.
…

- Oli miten oli - se, että suomalaiset asettivat pätevän ehdokkaan kentälle varhaisessa vaiheessa ja pitivät hänestä kiinni loppuun saakka, auttoi varmistamaan, että Neuvostoliiton ykkösehdokas U Thant ei tullut valituksi, Bush summasi käydyn kamppailun."

Kauppalehti. Presso. Raha & Valta. Olli Ainola. Lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Katkelmia.Washington petti Max Jakobsonin.

Keskisuomalainen. Uutiset. Sunnuntaina 20.03.2005.
“Yhdysvallat veti tuen Jakobsonin YK-valinnalta”.
"Helsinki. Kauppalehti Presson mukaan Yhdysvallat kallisti vuonna 1971 YK:n pääsihteerin valinnan suomalaisen Max Jakobsonin ja itävaltalaisen Kurt Waldheimin välillä Waldheimin hyväksi. Yhdysvaltojen ykköstavoitteena oli estää pääsihteeri U Thantin jatkokausi.
Lehti perustaa tietonsa äskettäin julkaistuun Yhdysvaltain ulkoministeriön viralliseen asiakirjasarjaan. Sen mukaan Yhdysvalloissa pääteltiin, että jos maa takertuu Jakobsoniin, voiton vie lopulta NL:n ykkösehdokas Thant.
Lehden mukaan Jakobsonin annettiin olla siinä uskossa, että Yhdysvallat olisi hänen takanaan. Presidentti Richard Nixonin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja kirjoitti avustajalleen, ettei Jakobson kiinnosta häntä “vähäisissäkään määrin”.
Itse vaaleissa Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs George Bush äänesti Jakobsonin puolesta, mutta ei käyttänyt veto-oikeuttaan Waldheimia vastaan."
Keskisuomalainen. Uutiset. Sunnuntaina 20.03.2005. (2 palstaa ylhäällä).

Helsingin Sanomat. Sunnuntaina 20.03.2005..
Kauppalehti Presso: Yhdysvallat veti tuen Jakobsonilta.
"Kauppalehti Presson mukaan Yhdysvallat kallisti vuonna 1971 YK:n pääsihteerin valinnan suomalaisen Max Jakobsonin ja itävaltalaisen Kurt Waldheimin välillä Waldheimin hyväksi. Yhdysvaltojen ykköstavoitteena oli estää pääsihteeri U Thantin jatkokausi.
Suomessa vallalla olevan käsityksen mukaan Jakobsonin valinnan esti Neuvostoliitto. Lehti perustaa tietonsa äskettäin julkaistuun Yhdysvaltain ulkoministeriön viralliseen asiakirjasarjaan.
Waldheim tuli valituksi käytännössä Yhdysvaltain myötävaikutuksella. Se piti Jakobsonia houkutuslintunaan laskelmoidussa operaatiossa. Se tähtäsi istuvan pääsihteerin U Thantin kaatamiseen, lehti kirjoitti lauantaina.
Yhdysvalloissa pääteltiin, että jos Yhdysvallat takertuu Jakobsoniin, voiton vie lopulta Neuvostoliiton ykkösehdokas burmalainen Thant. STT
Helsingin Sanomat. Sunnuntaina 20.03.2005.. (1 palsta keskellä).

Iltalehti. Pääkirjoitus. Maanantai 21.03.2005
Suurvaltoihin ei kannata luottaa.

Paljastukset YK:n pääsihteeripelistä 1971 osoittavat, että Max Jakobson oli vain isojen poikien uhrattava nappula.

YK:n pääsihteerin valintaprosessi 1971 on Suomen lähihistorian suuria kiistakysymyksiä. Max Jakobsonille tappiosta tuli trauma, jota hän on purkanut monissa teoksissaan kehittelemällä mutkikkaita teorioita. Kauppalehti Presson artikkeli tuoreesta Yhdysvaltain ulkopoliittisesta lähdejulkaisusta (Foreign Relations of the United States) vastaa moniin kysymyksiin “suoraan hevosen suusta”.

Jakobson oli alkuperäislähteiden mukaan Yhdysvalloille lähinnä pelinappula, jolla kaadettiin hyljeksityn U Thantin jatkoaika. Tämän onnistuttua jenkeille kelpasi Itävallan Kurt Waldheim, jonka natsimenneisyyden ainakin Neuvostoliitto lienee tiennyt. Tieto tarjosi Kremlille kiristysruuvin. Myös Kiina petti yli-innokkaiden suomalaisten odotukset.

Kuvaavasti Yhdysvaltain ulkopolitiikan vahva mies Henry Kissinger valehteli Jakobsonille sumeilematta tukilupauksen pitääkseen suomalaiset pelivireessä Avustajalleen Kissinger kirjoitti päivää myöhemmin, ettei “Jakobson kiinnosta minua vähääkään”.

Jakobson olisi tosin kelvannut jenkeille, mutta he antoivat Neuvostoliitolle tilaisuuden käyttää vetoaan. Näin Kreml näytti Yya-kumppanilleen paikan suurpolitiikan koirakoulussa. Ehkä ratkaisuun vaikutti Jakobsonin länsimielisyys. mutta tuskin kukaan muukaan suomalainen olisi Leonid Brezhneville kelvannut.

Mutkikas diplomaattinen peli YK:ssa vahvistaa J. K. Paasikiven opetuksen siitä, ettei suurvaltoihin pidä luottaa. Omat globaalit intressit ovat niille aina ensisijaisia. Myös pienet maat varjelevat etujaan, mutta niiden pelikenttä on ahdas.

Jakobson oli 1971 jo kokenut diplomaatti ja historian tutkija. Omassa asiassaan hän katseli suurvaltojen edustajien lausumia silti kovin sinisilmäisesti.

Suurvaltojen eteen ei pidä myöskään heittäytyä rähmälleen, saati käyttää niitä hyväkseen kotoisissa valtapeleissä. Ben Zyskowiczin päiväkirjan saama vastaanotto - viimeksi Nykypäivässä 18.3 - on vahvistanut sen, että suomettumista on tutkittava kunnolla.

Vielä tärkeämpää on varoa “uussuomettumista” oman Euroopan Unionimme tai ainoan supervallan suunnalla. Esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyttä ei kannata perustella sillä, että Yhdysvallat on suuri ja mahtava, vaan ratkaisut on tehtävä vain omien turvallisuusetujemme pohjalla. Millään suunnalla ei pidä silti uhitella. Ja kuten Paasikivi sanoi, hatun nostaminen ei maksa mitään. Moskovan voitonjuhliinkin voi siis mennä.

Iltalehti. Pääkirjoitus. Maanantai 21.03.2005
Suurvaltoihin ei kannata luottaa.
(Iltalehden vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä ja päätoimittaja Petri Hakala).