Sairaalassa Helsingissä
"Vanhus huutelee yöllä aikansa ja kukaan ei kuule ja joutuu pissaamaan vuoteeseensa."

14.03.02 Pertti Manninen, sanomanetti.fi

Liikuntakyvytön 85-vuotias vanhus tuodaan vaikean lonkkaleikkauksen jälkeen leikkauksen tehneestä sairaalasta 11.01.02 Helsingin kaupungin kuntouttavaan sairaalaan. Hän tulee osastolle niin sanotulle ylipaikalle noin kello 17.

Ylipaikalla ei ole soittokelloa. Hän pyytää kelloa, mutta hänelle vastataan, että huutakaa tai pyytäkää toista potilasta soittamaan omaa kelloaan. Hänellä on virtsatulehdus ja yöllä pissattaa monta kertaa. Muut potilaat nukkuvat ja hän huutelee yöllä sitten hoitajia auttamaan ja tuomaan alusastiaa. Hoitajat valittavat, että hän häiritsee muita potilaita, kun hän huutelee yöllä. Aamulla sitten kinataan siitä, tulivatko hoitajat tarpeeksi usein auttamaan. Vanhus ilmoittaa, ettei hänellä päässä ole mitään vikaa, mutta hän on vuoteeseen sidottu.

Seuraavana päivänä hänen poikansa tulee häntä katsomaan noin kello 16 ja vanhus ilmoittaa, että hän on jo kaksi tuntia odottanut pissansa kanssa, mutta koska hänellä ei ole soittokelloa ja muut potilaat nukkuvat, häntä ei ole tultu pissattamaan. Poika menee kertomaan kansliaan asiasta ja sieltä luvataankin tulla heti kun uuden vuoron hoitajat ryhtyvät töihin. Poika vaatii soittokelloa ja se järjestyykin kun naapurisängystä vedetään johto vanhuksen sänkyyn.

Eräänä iltana johto kuitenkin irtoaa, kun naapurin sänkyä liikutellaan, eikä asiaa huomata. Vanhus huutelee yöllä aikansa ja kukaan ei kuule ja joutuu pissaamaan vuoteeseensa. Sänky siirretään käytävään, josta huuto kuuluu paremmin. Seuraavana päivänä poika kiinnittää ja kiertää johdon niin, ettei sänkyjen liikuttelun pitäisi irrottaa sitä.

Eräänä iltana vanhuksen tekarien pesu unohtuu kiireessä ja vanhus pyytää yöhoitajaa pesemään ne. Yöhoitaja ilmoittaa, että ne olisi pitänyt pestä illalla, eikä suostu niitä pesemään. Vanhus pyytää, että hoitaja edes täyttäisi hammasmukin vedellä, jotta hampaat saisivat liota yön vedessä. Tätäkään hoitaja ei suostu tekemään, vaan vanhus joutuu aamulla laittamaan suuhunsa haisevat hampaansa.

Lisäksi vanhus oli tottunut leikkauksen suorittaneessa sairaalassa käyttämään apinapuuta kohentaakseen asentoaan omin päin käsiensä ja terveen jalkansa avulla. Lääkäri lupaakin sen kierrollaan hänelle, mutta hoitaja tyrmää ajatuksen, koska hänen pitää oppia nousemaan sängystä sängyn reunassa olevan tukiraudan avulla. Vanhus yrittää sanoa, että hän käyttäisikin apinapuuta asentonsa kohentamiseen sängyssä maatessaan. Apinapuuta ei kuitenkaan tule.

Iltapäiväkahvia ei tuoda niille potilaille, jotka eivät pysty menemään oleskelutilaan. Kerran poika kysyy maistuisiko kahvi ja kuulee asiasta. Hän käy hakemassa termospullosta kahvin ja kaksi pullanpalaa. Kahvi ei ole maistunut pitkiin aikoihin näin hyvältä, toteaa vanhus silmät hehkuen.

Yleisesti ottaen henkilökunta on ystävällistä ja juoksee kyllä koko ajan. Hoitajia on liian vähän ja joskus ruokatauotkin sattuvat ajankohtaan, kun kaikkia täytyisi pissattaa. Toinen yöhoitajakin joutuu ilmeisesti juoksemaan muillakin osastoilla, koska alkuaikoina vanhus joutui odottamaan toista nostajaa.

Kuntouttava hoito on asianmukaista ja kannustavaa. Pyörätuolissa istumiseen 'pakotetaan' ja liikkumista kipeätä jalkaa varaamatta harjoitellaan ja vessassa käynnitkin sujuvat jo tällä tavalla.

Ruokaa saa riittävästi ja ylimääräisen leivän tai jugurtinkin saa, jos se kerran maistuu.

Alussa kerrotut 'epäkohdat' tuntuvat ehkä vähäisiltä, mutta potilaalle ne ovat kuitenkin isoja asioita, joiden soisi olevan kunnossa, Paranemiseen kun vaikuttaa myös yleinen turvallisuuden tunne ja se, että potilas kokee ja tuntee, että hänestä huolehditaan. Näinhän todellisuudessa kyllä on sen kokemuksen perusteella, jonka poika on kohdannut vierailuaikoina 14-19.

sanomanetti.fi lauantaina 26.01.02 pm.
(lehden 137. numerossa 14.03.02)