Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/08/27/kiiskinenperustuslaki.htm

Sanomanetti perjantaina 27.08.2004. 

Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Torstaina 5. elokuuta 2004. Terhi Kiiskinen.

EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia.
Viime aikoina on keskusteltu siitä, tulisiko EU:n perustuslakiluonnoksesta järjestää kansanäänestys vai voisiko eduskunta päättää siitä, ratifioiko Suomi luonnoksen.

Kansanäänestystä on puolustettu argumenteilla, että koska kyse on vallan siirtämisestä ja koska valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, niin kansalta olisi kysyttävä lupa vallan siirtoon.

Toinen argumentti on ollut se, että toisin kuin Suomen perustuslaissa EU:n perustuslaissa ei sanota, että valta kuuluu kansalle. Kansanäänestystä on vaadittu, koska EU:n perustuslakiluonnoksen hyväksyminen merkitsisi käännettä kohti epädemokraattista poliittista kulttuuria. On kysyttävä kansalaisilta, hyväksyvätkö he muutoksen, joka tekee heistä valtiossa alamaisia.

Molemmat ovat tärkeitä näkökohtia, vaikka kumpikaan argumentti ei mene aivan asian ytimeen. Itsenäisen Suomen valtion perustuslain ytimen muodostaa periaate, jonka mukaan kansalle kuuluva perustuslaillinen valta on luovuttamatonta. Sekä vallan siirto että kansalaisten muuttaminen alamaisiksi ovat jyrkästi Suomen perustuslain vastaisia asioita. Niitä ei voi toteuttaa sen enempää yhden eduskunnan toimesta kuin kansanäänestyksenkään perusteella.

Jos ne haluttaisiin toteuttaa, ensin olisi kumottava Suomen perustuslain tärkeimmät yleisperiaatteet avoimesti ja perustuslaillista menettelyä noudattaen.

Vaikka itsenäisessä Suomessa perustuslaillinen valta on ollut luovuttamatonta, valtaa voi delegoida ja delegoidaankin. Delegointia ei kuitenkaan tule ymmärtää vallan siirtämiseksi. Jos valta siirrettäisiin, kuinka se olisi mahdollista ottaa takaisin niin haluttaessa? Tosiasiassa valta voidaan peruuttaa ja se tuleekin peruuttaa, kun tarve vaatii. Kysymys ei ole kuitenkaan ole vallan siirrosta edestakaisin, vaan organisatorisesta toiminnasta, jossa valta säilyy koko ajan sillä, jolle se kuuluukin.

Itsenäisen Suomen valtio sai alkunsa valtiosäännön säätämisen yhteydessä, kun muotoiltiin periaate: "Valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta." Näin muodostettiin organisatorinen suhde, jossa molemmilla osapuolilla oli vastuuta ja velvollisuuksia.

Perustuslain muotoilu, jonka voi ilmaista myös muodolla "kansa, jota edustaa kansan valitsema", on kerrassaan nerokas. Se on melkein yhtä nerokas kuin Jumalan sana "tulkoon". Enää ei ole kahta osapuolta "kansa" ja "eduskunta", jotka kävisivät hallitsijan ja alamaisten välistä kamppailua määräysvallasta. Valtiosäännön säätämisen jälkeen on olemassa uusi organisatorinen suhde, joka on syntynyt muotoilussa "kansa, jota edustaa kansan valitsema" ja joka syntyessään muuttaa kaiken.

Kyseisen organisatorisen suhteen synty voidaan yksinkertaistaa seuraavasti: Kansa on vallan alkuperäinen haltija. Kansa ajattelee, että tietyt toimet voitaisiin saada parhaiten hoidetuiksi, jos niistä huolehtisi eduskunta. Kansa päätti, että tehtäväkokonaisuus delegoidaan eduskunnalle. Sen jälkeen kansa delegoi sen eduskunnalle. Eduskunta ryhtyi hoitamaan tehtäväkokonaisuutta. Kansa saattoi keskittyä muihin asioihin.

Näin nähdään selvästi, että delegoinnissa ei pohjimmiltaan ole kyse toimesta, jota voisi kuvata puhtaasti päätösvallan termein. Sen vuoksi ei myöskään pidä puhua huolettomasti päätösvallan siirtämisestä. Delegoinnissa eduskunta sai tiettyjä asioita huolehtiakseen, koska vallan alkuperäinen haltija eli kansa näki, että näin olisi hyvä menetellä. Kansa käytti alkuperäistä valtaansa määräys- eli säädösvaltana.

Kansa ensinnäkin määräsi, että delegoinnista lähtien tuo tehtäväkokonaisuus oli eduskunnan vastuulla; toiseksi kansa sääti siitä, kuinka asia organisoidaan. Nyt eduskunta käyttää tietyissä asioissa kansan valtaa, mutta kansa on pidättänyt alkuperäisen vallan kokonaan itsellään: kansa valitsee eduskunnan, joten kontrolli säilyy.

Näin tuli muotoilluksi tärkeä periaate, jonka mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle eli on kansalla. Kansa ei ole antanut valtaansa pois, eikä delegoinnissa ole kysymys vallan siirrosta. Kansa suoritti yksipuolisen hallintotoimen. Se loi jotakin.

Kysymyksessä ei ollut sopimus, josta voitaisiin käydä kauppaa tai jota voitaisiin tulkita voimasuhteiden vaihtelujen mukaan. Kyse oli tilanteesta, jossa oltiin päästy yksimielisyyteen siitä, että suoritetaan yksipuolinen hallintotoimi, ja sitten suoritettiin se. Tästä johtuu se, että perustuslaillinen kansanvalta Suomessa on luovuttamatonta.

Suomen perustuslaissa valta ei "tule" kansalta niin kuin esimerkiksi Ruotsin perustuslaissa. Suomen perustuslaissa valta kuuluu kansalle, eikä tätä periaatetta voi rikkoa rikkomatta perustuslakia vastaan.

Suomen kansa voi kyllä luopua vallasta ja siirtyä uudenlaiseen poliittiseen kulttuuriin, jossa valta, vastuu ja velvollisuudet olisivat muualla. Jos kuitenkin vertaamme Suomen oloja monien muiden maiden oloihin, huomaamme, että itsehallinto on kansan kannalta parempi vaihtoehto

Suomen perustuslain periaate, jonka mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, on maailmanhistorian hienoimpia keksintöjä. Siitä ei tule luopua millään perusteella.

EU:n pitkä ja monimutkainen perustuslakiluonnos estää näkemästä metsää puilta; Suomessa ollaan päättämässä maan perustuslain tärkeimpien periaatteiden kumoamisesta ikään kuin huomaamatta.

Kysymys on niin suurista perustuslaillisista kysymyksistä, ettei niitä yksinkertaisesti voi ratkaista kansanäänestyksellä sen enempää kuin eduskunnankaan yksinkertaisella päätöksellä.

Terhi Kiiskinen.
Kirjoittaja on dosentti ja akatemiatutkija.

Suomen perustuslain periaate, jonka mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, on nerokas keksintö, josta ei saa luopua, kirjoittaa Terhi Kiiskinen. (Teksti kuvan alla.) Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Torstaina 5. elokuuta 2004.

Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Torstaina 5. elokuuta 2004. Terhi Kiiskinen.